Uutiset

Riihimäkeläiskoira voitti IPO MM -karsintakilpailun

Saksanpaimenkoira Musketeer`s Carla sai parhaat pisteet sunnuntaina Hämeenlinnassa järjestetyssä IPO MM -karsintakilpailussa. Kansalliseen käyttökoirakokeeseen osallistunut Carla oli kilpailun jälkeen tyytyväinen suoritukseensa, mutta totesi myös petrattavaa jääneen.

-Saimme ohjaajani Merja Ruutikaisen kanssa 283 pistettä 300:sta, joten iloinen täytyy olla ilman muuta. Kilpailu oli erittäin kovatasoinen, sillä jopa seitsemän koiraa päätyi lopputuloksissa viiden pisteen sisälle, sanoo Musketeer`s Carla.

Narttu on omien sanojensa mukaan palvelun- ja miellyttämisenhaluinen, eikä koskaan kyllästy treenaamiseen. Eri osa-alueita tuleekin harjoiteltua päivittäin.

Seuraava suuri ponnistus ovat elokuiset SM-kisat, minkä jälkeen on mahdollisesti alettava valmistautua suojelun MM-kisoja varten. Carla suhtautuu ajatukseen kuitenkin tyynesti, sillä hänelle harjoitukset ovat enemmänkin leikkiä kuin raakaa kilpailua.

-Olisihan se hienoa päästä edustamaan Suomea maailman huippuvalioiden keskelle. Tämänpäiväisen voiton jälkeen aion kuitenkin ensin palautua kunnolla, käydä metsälenkeillä ja olla omistajieni rapsuteltavana, toteaa Carla. (HäSa)

Päivän lehti

25.11.2020

Fingerpori

comic