Uutiset

Riihimäki käänsi selkänsä terveyskuntayhtymälle

Riihimäki käynnistää oman terveyskeskuksen valmistelun. Kaupunginvaltuuston kokouksessa syntyi illalla vajaan parin tunnin keskustelun jälkeen päätös erota Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymästä.

Hausjärvi ja Loppi ovat jo ennalta ilmoittaneet ylläpitävänsä edelleen kuntayhtymää, johon kunnat aikovat siirtää myös sosiaalitoimen tehtävät.

Yksimielistä päätöstä Riihimäen kaupungin erosta ei Riihimäen valtuustossa pystytty tekemään, sillä naapurikuntien kanssa tiiviisti muutoskuntayhtymää valmistelleet Riku Bitter (kok.) ja Kai Heimonen (kok.) esittivät muutoskuntayhtymän valmistelua jatkettavan. Äänestyksessä 34 valtuutettua kannatti eroa terveyskuntayhtymästä ja vain kahdeksan muutoskuntayhteistyön jatkamista.

Valta takaisin peruskuntaan

Kuntayhtymämallinen sosiaali- ja terveyshuollon organisaatio leimattiin toistuvasti epädemokraattiseksi. Kuntayhtymälle siirretty päätöksenteko siirtää vallan pois kaupunginvaltuustolta yhtymähallitukseen, jonka kokoukset eivät ole julkisia ja jonka päätöksiin ei kaupunginvaltuusto voi vaikuttaa.

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistetään, 60 prosenttia kaupungin budjetin loppusummasta siirtyisi kuntayhtymän päätettäväksi.

– Meille tuodaan jo nyt tänne valtuustokokouksiin kuntayhtymien talousarvioita ja tilinpäätöksiä, mutta tiedoksi. Voimme vain todeta, että niistä on jo päätetty, totesi vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen.

Riku Bitter ja Kai Heimonen valittelivat alueellisen yhteistyön kariutumista. Heidän näkemyksensä oli, että kuntayhtymässä demokratia toteutuu. Kukin valtuusto valitsee kuntayhtymän hallituksen jäsenet, jotka toteuttavat omistajakunnan tahtoa.

– Pelkään, että homma pysähtyy puoleksitoista vuodeksi eli siihen asti, kunnes meitä ruvetaan ohjaamaan. Joko pienet kunnat ohjataan Riihimäen palveluihin tai Riihimäki takaisin kuntayhtymäyhteistyöhön, totesi Riku Bitter.

Hausjärvi ja Loppi kutsutaan mukaan

Jorma Höök (sd.), Eija Aittola (kok.), Timo Sinivuori (kd.) ja lukuisat muut valtuutetut muistuttivat Riihimäen tarjoavan Hausjärvelle ja Lopelle mahdollisuutta lähteä mukaan kehittämään vahvan peruskunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.

– Riihimäki käyttää joka hallintomallissa isoimpana suurinta määräysvaltaa. Ei se merkitse, etteikö Hausjärven ja Lopen palveluja ja tarpeita oteta huomioon. Ei kyse ole diktatuurista, korosti Eija Aittola.

Demarien Esko Nummela korosti Riihimäen kaupunginvaltuuston jäsenten ajavan ennen kaikkea äänestäjiensä eli kaupunkilaisten etua. Vaikka Riihimäki järjestäisi ja päättäisi terveyskeskuksen asioista kaupunginvaltuustossa, Esko Nummela lupasi riihimäkeläisvaltuutettujen pitävän myös hausjärveläisten ja loppilaisten asukkaiden tarpeista huolta.

Riihimäen kaupunki eroaa vuoden 2012 loppuun mennessä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymästä ja käynnistää vuoden 2013 alusta lähtien oman terveyskeskustoiminnan. (HäSa)