Uutiset

Riihimäki kisaa yhä Rautatievirastosta

Liikenne- ja viestintäministeriö pitää pääkaupunkiseutua sopivimpana sijoituspaikkana ensi vuonna toimintansa aloittavalle uudelle Rautatievirastolle. Apulaisosastopäällikkö Reino Lampinen mainitsee muina mahdollisina paikkakuntina Kouvolan ja Riihimäen.

Virastosta ovat kisanneet myös muun muassa Hämeenlinna, Lahti ja Toijala, mutta nämä paikkakunnat näyttävät Lampisen mukaan olevan jo poissa pelistä.

Rautatieviraston sijoittamista käsiteltiin hallinnon kehittämisen ministerivaliokunnassa viime viikolla. Asia jäi tuolloin pöydälle. Ministerien on määrä pohtia asiaa vielä toukokuussa. (Häsa)