Uutiset

Riittävätkö muruset enää?

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö on eri yhteyksissä maininnut arvostavansa galbraithilaista ”murusteoriaa” yhteiskunnan moottorina ja hyvän tuojana kaikille.

Maineikkaan, amerikkalaisen taloustieteilijän Kenneth Galbraithin teorioihin jouduin tutustumaan 60-luvun loppupuolella ajatusten vaihdossa maltillisesti ajattelevan, paikallisen teollisuusjohtajan kanssa. Ensimmäinen suomennos ”Uusi yhteiskunta” ilmestyi 1968.

Yksinkertaistaen Galbraithin idea oli se, että kun sallitaan yritysten ja johtajien menestyä ja se tuo vaurautta sen piirissä oleville, näiden menestyjien pöydiltä tipahtelee myös jotain huonompiosaisille. Sitä kautta he myös hyötyisivät jotain tästä menestyksestä.

Tuolloisessa väittelyssä 60-luvun lopulla konkretisoin asian Suomeen siten, että ikänsä pakkasilla ulkohuussissa käyneelle mummolle ja vaarille on sisävessan saanti valtavaa edistystä ja tyytyväisyyttä merkitsevä asia. Varsinkin, kun heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten ne yritysten voitot keräävät elävät.

Tv-väittelyissä Niinistö puhui jo vietnamilaisten tyytyväisyydestä alipalkattuun työhönsä.

Tänä päivänä ihmisten liikkuminen ja tiedonvälitys pitää huolen siitä, että vertailu on mahdollista kaikkialla maailmassa. Satelliittilähetysten ansiosta tieto siitä, miten me elämme, on myös kehitysmaiden ihmisten saatavilla. Siksi länsimaihin on niin kova pyrkimys ”edes murusten” perään.

Tänään myös Suomessa kasvava joukko ihmisiä pystyy reaaliajassa seuraamaan ”hyväntekijöidensä” elämää ja vertaamaan sitä omaansa. Kateudesta ei kannata puhua kansaneläkkeen varassa elävälle mummolle, jolla ei ole varaa edes lehteen, josta voisi sen lukea.

Jos puhutaan kansalaisyhteiskunnasta se tarkoittaa sitä, että kaikki saavat oikeaa tietoa ja ymmärtävät, miten se yhteinen kakku jaetaan. Pelastusarmeijako meillä ne muruset jakaa?

Myös toisesta perisynnistä, ahneudesta, sietäisi puhua. Siitä sanasta kaksi herraa: elinkeinoelämä ja markkinatalous vaikenevat.

Galbraithin ja Niinistön ”murusteoria” murtuu siihen, että me tiedämme jo liikaa. Ihmiset eivät tyydy enää murusiin, joilla ei elä.

Marjatta Kaarakka

Hämeenlinna

Päivän lehti

29.1.2020