Uutiset

Rikkaruoho riudutti orastavan suhteen

Jurtti on merkittävä kasvi, jonka vuoksi on tehty paljon työtä ja myös huomattavia, koko elämään vaikuttavia ratkaisuja. Oma suhteeni jurttiin on kaiken kaikkiaan myönteinen, joskin se pisti aikoinaan vihaksi, mutta juuri siinä piilivät muutoksen ainekset.

Olin runsas kolme vuosikymmentä sitten maatalousharjoittelijana Lepaalla, tsaarinaikaisessa pehtoorikoulussa, viralliselta nimeltään maanviljelyskoulussa.

Meille oppilaille oli sälytetty harvennustinki, 5 000 metriä jurttia mieheen koulutilan pellolta Hinnonmäestä. Työhön oli varattu aikaa viisi päivää ja vapaata sai, jos urakka tuli nopeammin täyteen.

Elin orastavan ihmissuhteen kiihkeätä aikaa muistaakseni erään emäntäkoulun viehkon tytön kanssa. Mielessä kyti ehtymätön palo syventämään tätä suhdetta ja siksi puolen peninkulman urakka tuli räävittyä kolmessa päivässä.

Mutta kohellus kostautui. Kun jälkiharvennuksen aika tuli heinäkuun helteillä, palstani kasvoi metristä pujoa, jauhosavikkaa, pillikkeitä ja kiukkuisia ohdakkeita. Urakka niinsanotusti kusi ja orastava ihmissuhdekin hiipui työkiireiden takia käsiin. Joku finninaamainen puutarhuripoika vokotteli minulta heleän neidon.

Kun hylättynä konttasin polvet nilellä ja kädet piikkien runtelemina iltamyöhään Hinnonmäessä, päätin lujasti, että tämä on varmasti viimeinen harvennuskeikka. Koulunkäyntiä on tehostettava ja oppisuuntaa muutettava ettei koko elämäänsä joudu kitkemään.

Näin myös menettelin ja olen vieraantunut kuokanvarresta perin kiitettävästi.

Mitäpä, jos Hinnonmäen tinki olisi sujunut ilman huomattavia vastoinkäymisiä? Olisin ehkä perehtynyt tarkemmin jurtintuotannon syvimpään olemukseen ja pelkäisin parhaillaan työpaikkani ja toimeentuloni puolesta.

Tiedä vaikka oikein innostuttuani olisin päätynyt sokeritehtaan piirikonsulentiksi tai hankkiutunut kotivävyksi jurttitilalle.

Onneksi sittenkin, Hinnonmäessä kasvoi kiukkuisia ohdakkeita. Vävypolon kohtalo ei aina ole kovin kaksinen, konsulenttikin kohta työvoimareserviä.

Tänä kesänä moni juurikkaanviljelijä ja sokeritehtaan palkollinen joutuu miettimään, ehkä katumaankin tuotantosuuntaansa tai ammatinvalintaansa.

On vähintään kohtuutonta, että homma opetellaan juurta jaksain, raadetaan sukupolvesta toiseen ja investoidaan koneisiin. Sitten muuan Fischler, pian lähtevä mies sanoo, että lopetetaan koko touhu. Joku muu osaa makeankasvatuksen paremmin ja tehokkaammin kuin EU:n reuna-alueen ammattilaiset.

Kukkean nuoruuteni Hinnonmäen ohdakkeet olivat sittenkin lempeitä ja merkitsivät uupuneelle uurastajalle lopulta pelkkää hyvää.

2000-luvun jurttimailla loisii rönsyjä, jotka uhkaavat tuhota kaiken.

JUKKA VIITANIEMI