Kolumnit Uutiset

Rikkoiko joku politiikan?

Sunnuntaina Aulangonjärven jäällä huomasin yhtäkkiä, että oikean jalan mono oli kärjestä pahasti rikki. Ei kestänyt vuottakaan mokoma.

Keskieurooppalaisen firman kotisivut lupaavat, että merkki ”edustaa ensiluokkaisten hiihtovälineiden kunnianhimoista tuotekehittelyä”. Toiminta-ajatuksena on ”tarjota markkinoille ainoastaan ensiluokkaisia tuotteita”.

Globaalissa bisneksessä kuluttaja ei voi koskaan olla liian varuillaan. Eikä politiikassa. Kun puolueet takovat iskulauseitaan, niihin on iskettävä kiinni.

Kun poliitikko tai puolue sanoo, että ”politiikka on rikki”, tarkoittaako hän silloin lopputuotetta vai tuotantoprosessia? Jos politiikan näkee kansalaista palvelevana instituutiona (kuten liian harva näkee), ei välttämättä ole väärin kuvata sitä rikkoutuneeksi.

Kokoomus etenkin on viime aikoina kunnostautunut politiikan säpälöitymisen esiin nostajana. Perjantaina sosialidemokraattien Demokraatti-lehdessä hoksasi kolumnisti viimein tarttua tähän.

Päätoimittaja Antti Vuorenrinne mollasi lähinnä pääministeri Alexander Stubbia siitä, kuinka kokoomus ”kopioi suoraan ilman välikäsiä” rikkinäisyyden retoriikan Ruotsin poliittisesta keskustelusta.

”Mitä Ruotsi ensin, sitä Suomi perässä” -kaavaa viljellään julkisessa keskustelussa kyllästymiseen asti. Ihan noin yksinkertainen ei totuus tässäkään ole.

”Politiikka on rikki” -viisaus ilmestyi reilu viikko sitten kokoomuksen lehti-ilmoituksen otsikkoonkin. Sen alla kuvassa Stubb tavoitteli vakavaa ilmettä. Hämeen Sanomissa oli viikonloppuna samantyyppinen ilmoitus. Mutta iskulause oli saanut mennä. Alexkin hymyili taas leveästi.

Puolue- tai mainostoimistossa tehty uudelleenharkinta tuskin olikaan väärä. Rikki-retoriikan viesti on liian moniselitteinen. Tuskin siitä on kokoomuslaisille kevään eduskuntavaalitaistelun kokoavaksi teemaksikaan.

Mutta ei iskulause Stubbin keksintöä ole. Eikä sitä syksyllä 2013 ministeriryhmän kokouksessa päräytelleiden Jyrki Kataisen tai Taru Tujusen.

Jos hiukan seuraa anglosaksista poliittista debattia, ei voi välttyä törmäämästä ”politics is broken” -voihkeeseen. Sieltä se on kotoiseen porvarilliseen puheenparteen purjehtinut.

Kun Britanniassa sanotaan politiikan olevan rikki, puhuja yleensä arvostelee vaalijärjestelmää. Yhdysvalloissa sanoja valittaa, ettei kansan tahto riittävästi toteudu republikaanien tai demokraattien poliittisissa päätöksissä, lobbareiden vallan rinnalla.

Kun Australiassa sanotaan politiikan olevan rikki, tarkoittaa se, että sanoja on oppositiossa ja arvostelee hallitusta vaikkapa siitä, että se päästää valtaisan kaivosbuumin rahat ulkomaisten firmojen käsiin.

Kukaan ei kiistä, etteikö suomalaistenkin kiinnostus politiikkaan voisi olla suurempaa. Kaikki tietävät, ettei puolueiden talous ole häävi ja että hallituksessa on (ollut) liikaa puolueita.

Toisaalta politiikan on hyväkin olla hieman rikki. Ehjintä politiikka taitaa olla Pohjois-Koreassa.

Niin, se mono, joka on rikki. Minähän sitä käytin. Ehkä olen myös hiihtänyt jotenkin väärin.