Kolumnit Uutiset

Rikoksen uhrille tulee häväisty olo

Pankista soitettiin eräänä päivänä. Virkailija kysyi, tunnistanko luottokortillani tehdyt nostot omikseni. No en todellakaan.

Korttitiedoillani oli tehty ostoksia nettikaupoissa ympäri Eurooppaa. Tililtä hävisi noin tuhat euroa kolmessa vartissa. Joku jossakin oli onnistunut kopioimaan luottokorttini tiedot ja tyhjensi nyt tiliä tehokkaasti.

Oliko joku skimmannut korttini pankkiautomaatilla tai huoltoasemalla, vai oliko asialla asiansa osaava hakkeri verkossa, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Onneksi pankissa oltiin valppaita. Kortti suljettiin saman tien.

Tein rikosilmoituksen, täytin pankin reklamaatiolomakkeen, leikkasin luottokorttini kahtia ja panin koko roskan kirjekuoreen, jonka lähetin pankkiin. Asia oli osaltani oikeastaan sillä selvä, tehdyt nostot alkoivat palautua tililleni yksi kerrallaan.

Mutta silti. Tapauksesta jäi epämiellyttävä tunne.

Yksi tuttavani joutui puhelinhäirinnän uhriksi. Hän alkoi saada tekstiviestejä, jotka muuttuivat koko ajan härskimmiksi ja rivommiksi. Tekstareita tuli lopulta niin paljon, että niistä täytyi tehdä rikosilmoitus. Tuttavani muutti puhelinnumeronsa salaiseksi, ja yksipuolinen törkyviestintä loppui siihen.

Hirveä riesa, kun joutuu miettimään keille kaikille uuden numeron voi antaa. Ja epämiellyttävä tunne jäi tästäkin.

Toisen ystäväni omakotitaloon murtauduttiin sillä välin, kun perhe oli lomamatkalla. Murtovarkaat olivat tunkeutuneet sisään takaovesta, sotkeneet paikkoja vain maltillisesti ja huolineet mukaansa vain pieniä arvoesineitä. Kiinni tekijät eivät koskaan jääneet.

Vakuutus korvasi vahingot, mutta kauan suvussa kulkeneiden korujen arvoa ei voi pelkällä rahalla mitata. Ystäväni asensi taloon valvontalaitteet, mutta epämiellyttävä tunne seurasi miestä pitkään.

Näillä tapauksilla ei sinänsä ole mitään tekemistä keskenään, eikä pientä maksuvälinehässäkkää voi verrata vakavampiin rikoksiin. Jotakin yhteistä kuitenkin on. Rikoksen uhriksi joutuminen aiheuttaa aina ilkeän aistimuksen. Joku liikkuu luvatta sellaisella alueella, joka kuuluu tarkimmin varjellun yksityisyyden piiriin. Se aiheuttaa häväistyksi tulemisen tunteen.

Outo syyllisyyskin nousee pintaan. Olenko tehnyt itse jotain väärin, kun näin kävi? Sekä pankkivirkailija että poliisi kysyivät minulta, olenko käyttänyt korttiani ulkomailla. Oliko äänessä moitetta? Haloo! Siksihän kortti minulla on, että se on maksuvälineenä turvallisempi kuin käteinen raha. Ja varsinkin ulkomailla.

Häirintätekstareiden lähettäjää ei tarvinnut millään lailla provosoida, mutta tuttavani mieleen hiipi silti, ”olenko minä tehnyt jotakin”. Ja omakotiasuja mietti tietysti, olisiko voinut ennaltaehkäistä murron mitenkään.

Jos joku hörhö ryöstää Siwan, pakottaa ainoan kassan lattialle makaamaan ja vie muutaman kymmenen euroa mennessään, ei uhria välttämättä lohduta, että ”eihän se sulle lopulta mitään tehnyt”. Hän kaipaa kriisiapua.

Päivän lehti

27.1.2020