fbpx
Uutiset

Rikosklassikko päivittää itseään – "Pitkät jäähyväiset ei suostu vanhenemaan", kirjoittaa kriitikko Pekka Eronen

Yksityisetsivä Philip Marlowe auttaa vaimonsa murhasta syytettyä ystävää mestariohjaaja Robert Altmanin persoonallisessa tulkinnassa Raymond Chandlerin dekkariromaanista. Päärooleissa ovat Elliott Gould ja Nina van Pallandt. Kuva: MGM International Television Distribution Inc.

Pekka Eronen

Vaikka Robert Altmanin rikoselokuva olikin ensi-iltansa aikoihin pettymys lippuluukuilla, se kuuluu mainita samassa lauseessa kuin Quentin Tarantinon Pulp Fiction (1994) ja Coen-veljesten Big Lebowski (1998).

Kaikki kolme modernia klassikkoa kauhaisevat syvältä lajinsa perinteitä ja muovaavat niistä jotain omaa.

RaymondChandlerin kirjojen yksityisetsivää Philip Marlowea olivat takavuosina esittäneet Humphrey Bogartin tapaiset, tiukkakulmaiset äijänjäpikkäät poplareissaan. Film noir -tyylin elokuvissa nämä vaelsivat kaulukset pystyssä suurkaupungin yössä ja muutenkin varjojen mailla. 

Syvän unen (1946) ohjaaja Howard Hawks satsasi tyyliin niin lujasti, että tarina pudotteli katsojaa kyydistä useammankin kerran. Kuten itse asiassa alkuperäinen romaanikin lukijaa. 

Altman pani melkein koko paletin uusiksi. Pitkät jäähyväiset (1973) toi Marlowen Los Angelesin kirkkaaseen päivänvaloon. 

Tämä ei ollut enää kaatuvia kohtalottaria koppaileva kylmäkalle. Elliott Gouldin tulkitsemassa Marlowessa on yksinäisen, lemmikkikissansa kanssa jupisevan luuserihahmon surumieltä ja karismaa. 

Altmanin muissakin elokuvissa elämä on kaaosta, monien puhujien ja tarinanlankojen sorinaa. Se vastaa yllättävän hyvin Chandlerin kirjojen maailmankuvaa. Samassa hengessä muusikot ja laulajat tulkitsevat joka kerta uusiksi John Williamsin ja Johnny Mercerin säveltämiä tunnusmelodioita. 

Gouldin vapaamuotoinen käppäily pääroolissa on sekin yhdenlaista jazzia. Tarina kadonneesta kirjailijasta, gangstereista ja murhaepäilyistä on aika lailla ennallaan, mutta elokuvassa on jatkuvan sattuman ja löytämisen tuntu. Tuntuu kuin se keksisi itsensä koko ajan uudelleen, ja siksi siihen eivät vuodet pysty. Pitkät jäähyväiset ei suostu vanhenemaan.

Pitkät jäähyväiset Yle Teemalla klo 22.05

Menot