Uutiset

Rillien hintaralli kuumenee

Kolmet lasit yhden hinnalla. Kahdet itselle, kolmannet kaverille. Tai sitten aurinkolasit korottomalla 12 kuukauden maksuajalla. Silmälasien ostajalle aurinkolasit kaupan päälle.

Silmälasimarkkinoilla on käynnissä kova hintasota.

Etenkin halpaketjut Specsavers ja Nissen taistelevat asiakkaiden rahoista.

Specsaversin franchising-yrittäjinä toimivien Sami Punkari ja Jani Kujala olivat ennen yksityisyrittäjiä, mutta siirtyivät Specsaversin ketjuun, koska näkivät kilpailutilanteen kiristyvän.

-Laskimme jonkin aikaa kannattavuutta. Specsavers olisi tullut joka tapauksessa kaupunkiin. Se oli ainoa mahdollisuus, että pärjää, Punkari ja Kujala kertovat.

Miehet ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa.

-Olemme löytäneet täysin uuden asiakaskunnan. Ne, jotka ostivat ennen lasinsa Tiimarista, asioivat nyt meillä ja käyvät jopa näöntarkastuksessa.

Mitä tulee sitten väitteisiin laadusta, Punkari sanoo, että VTT:n tutkimuksen mukaan laatu on sama, ostaa sitten lasinsa halpaketjusta tai kalliimmasta putiikista.

Hintasodalle Punkari ja Kujala pyörittelevät päätänsä.

-Se on vain kuluttajan etu, Kujala sanoo.


Mainoksilla haetaan asiakkaita

Nissenin myyntijohtaja Petri Korva sanoo Nissenin hakevan hintasodalla paikkaansa halpakauppana.

Silmälaseja on myyty jopa viidellä eurolla.

-Viidellä eurolla saa hyvät lasit siinä hintaluokassa. Käyttötarve kannattaa aina miettiä, Korva kommentoi halpojen lasien laatua.


Laatu ja palvelu ratkaisevat

Tori Optiikka ei ole lähtenyt mukaan silmälasien hintasotaan. Yrittäjät Elina Wäyrynen ja Anna-Liisa Lötjönen ovat molemmat olleet Nissenillä töissä. Lötjönen on palvellut myös Specsaversilla ja tietää ketjujen tuotteet ja toiminnan.

-Kilpailemme laadulla, palvelulla ja mallistolla. Hinta on suhteessa tuotteeseen. Kuluttajille pitää antaa vaihtoehto.

Tori Optiikan yrittäjien mukaan myös kehyksissä ja linsseissä on eroja verrattuna halpaketjuihin. Laadun näkee ja tuntee. Laadusta ja palvelusta tulee palautetta myös asiakkailta joka päivä.


Asiakkaat kiertävät ja vertailevat

Optidentin optikko Sanna-Mari Sainio sanoo, että hintasota on aiheuttanut sen, että ihmiset ovat hinnoista tietoisia, kiertelevät ja vertailevat.

Niin myös hämeenlinnalainen Antti Laaksonen, joka on katselemassa Nissenillä hintoja. Hän on käynyt jo Synsamilta kysymässä tarjouksen. Nyt hän aikoo vielä kiertää muutaman liikkeen.

-Hinta on erittäin tärkeä, ja kilpailutan kyllä silmälasit. Linsseiltä vaadin laatua, joten niiden hinnat katson ensin, sitten vasta pokat.

Laaksonen on valmis maksamaan laseistaan 350 euroa.

-Siihen hintaan pitää mukaan tulla jo hyvät sangat.

Kaikki eivät kuitenkaan kulje hinnan perässä. Hämeenlinnalaiselle Anneli Stenbergille tärkeää on turvallisuus ja hyvä laatu.

-Asiakaspalvelu ja se, että korjauksia saa samaan hintaan, on tärkeää, Stenberg sanoo Optidentissä.

Hämeenlinnalainen Raili Nurminen on käynyt Elina Wäyrysen asiakkaana jo 30 vuotta.

-Minä kuljen Elinan perässä, enkä muita paikkoja kiertele. Eihän vanhaan naamaan voi mitä hyvänsä panna.

Nurminen sanoo, että ovathan silmälasit tyyriitä, mutta näkö on tärkeä asia. (HäSa)