Kolumnit Uutiset

Rinkelinmäki kasvoi tänä keväänä oranssiin kulttuuriin

HPK:n selvä tappio maistui siedettävältä ja lähes hyvältä keskiviikkona Rinkelinmäellä.

Yleisö osoitti seisaallaan suosiotaan sekä Hämeenlinnan Pallokerholle että Suomen ja kenties koko läntisen Euroopan parhaalle jääkiekkojoukkueelle, Oulun Kärpille.

Takkiin tuli, että kolisi, mutta silti jäähallilta oli lupa poistua kevätiltaan ihan iloisella mielellä. Ihmettä toivottiin, mutta todellisuuteen taivuttiin. Kaudesta jäi sittenkin hyvä maku. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä.

Askel oli pieni jääkiekkokulttuurille, mutta hämeenlinnalaisittain harppaus on iso: urheilussa kaikki kaikessa ei olekaan oman joukkueen voitto, vaan häviökin voi olla kunniakas.

HPK pelasi uskomattoman hienon kevään, eikä sitä edes neljännesvälierien suora 4–0-tappiosarja tulevaa todennäköistä mestarijoukkuetta vastaan muuksi muuta.

Oranssi fanikulttuuri osoitti vahvoja kasvun merkkejä. Mika tahansa urheilukatsomo voi ottaa mallia keskiviikkoisesta Rinkelinmäestä.

Etenkin viimeisen liigapelinsä pelanneen HPK-legenda Marko Tuulolan kiitos ja kumarrus kotiyleisölle olivat ikimuistoiset. Ammattiurheilijakin elää yleisöstään.

HPK:n vaihtoaition suuntaan kuuluu kiitos tilanteen tajusta: isä ja poika (Joni) Tuulola pelasivat ottelun viimeisen minuutin yhdessä. Ei jäänyt puuttumaan kuin se maali jommankumman tekemänä.

Runsaslukuiset Kärppien kannattajat toivat halliin oman pohjoisen tuulahduksensa. Eipä ole ollut kovin monta kertaa aikaisemmin aihetta kehua vierasjoukkueen faneja, mutta nyt on.

Kun kiittelemään on ruvettu, niin kiitellään vielä kaukalo- ja katsomoselostaja Peter Petro. Hän on hoitanut hommansa hienosti. Monella ei olisi moiseen pokkaa.

Yksi Kerhon tunnuksista on kovalla tunteella. Olen pitänyt sitä happamasti ristiriitaisena lausahduksena, koska eihän tunne voi olla kova. Mieluummin pitäisi tietysti puhua kovasta tahdosta ja suurista tunteista.

Jääkiekko on kuitenkin ristiriitojen taistelua, joten tunnuslause onkin jopa nerokas. Kovasta taiston tuoksinasta on lyhyt matka aivan vastakkaiseen laitaan.

Vähän aikaisemmin rajustikin kamppailleet urheilijat tervehtivät ottelun jälkeen toisiaan lämpimästi. Monet halasivat toisiaan kiitokseksi reilusta pelistä ja koko kaudesta. Kovin monta kertaa ei vastaavaa ole kiekkokaukaloissa nähty.

Nuori kiekkoilijapolvi raikastaa ennakkoluulojen juoksuhautoihin jumiutunutta asenneilmastoa. Se on meille vanhoille jäärille ihan oikein.

On hienoa huomata, että inhimillisyydellä ja reilulla urheilukaveruudella on sijansa jääkiekossa, jota myös väkivaltaviihteenä ja pelkkänä bisneksenä pidetään.

Edellinen kerran koimme yhteisöllisyyden voiman ja kohtasimme toisemme aidosti ihmisinä HPK:n mestaruuskeväänä 2006, kun Hämeenlinnan torilla miehetkin halasivat toisiaan tippa linssissä.