Uutiset

Rintamamiestalossa ilman isoa remonttia

Viimeistään Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanin huikean suosion jälkeen ovat 1940- ja 1950-luvuilla rakennetut rintamamiestalotnousseet liki kulttimaineeseen kodikkuuden ja perheonnen tyyssijoina.

Näitä puolitoistakerroksisia perinnerakennuksia on ylistetty niin paljon, että jokunen realistinen arvio tuskin horjuttaa uskoa talotyypin erinomaisuuteen.

Kaksihenkiseksi pienentynyt perhekuntamme muutti ehtaan 50-luvun rintamamiestaloon kymmenen vuotta sitten modernista rivitalohuoneistosta. Talon sijainti, kodikkuus ja nopea vapautuvuus sekä tietysti hinta-laatusuhde ratkaisivat päätöksenteossa.

Jo ennen muuttoa revittiin pois yläkerran asunnon keittiökalusteet ja rakennettiin tilalle suihkutila. Tarkoitus oli tehdä perusteellistakin remonttia.

Ikkunoiden ja lattioiden uusimisen ynnä sisä- ja ulkopintojen kunnostuksen ja uunien rakennuttamisen jälkeen huusholli on kumminkin saanut olla koko lailla entisellään. Museovirastokin voisi kiitellä talomme aitoutta.

Emme nimittäin raaskineetkaan romuttaa talon tunnelmaa emmekä napakkaa, puhdaslinjaista ulkonäköä isommilla rysäyksillä ja lisäyksillä, vaikka usein haikailemmekin nykyaikaisten pientalojen mukavuuksia.

Pääsääntöisesti talon noin 90 asuinneliötä toimivat hyvin kahden hengen asuttamina ja ovat täydessä käytössä. Hukkatilaa ei ole, päinvastoin.
Usein ihmettelemme, miten maailmassa taloon on aikanaan mahtunut asumaan parikin perhekuntaa ilman juuri minkäänlaisia säilytystiloja.
Vaatehuonetta ei ole, kaappejakin vähän.

Toisaalta ihmisillä ei vuosikymmeniä sitten ollut sellaista määrää vaatteita ja varusteita kuin nykyisin.

Keittiössä laitetaan ruokaa ja silitetään pyykit, viereinen huone on valikoitunut ruokailun ja kahvittelun tilaksi näköalasyistä, olohuone toimii myös vierashuoneena, yläkerrassa on makuuhuone ja yhdistetty kirjasto-tietokone-työ- ja meditaatiohuone.

Kellarikerroksen saunatila ei ole saanut suosiotamme. Sieltä ei kesällä pääse sujuvasti vilvoittelemaan, talvisaikaan kellarimaisuus häiritsee.

Varsinkin kesäaikaan kadehdimme naapuriston kodikkaita pihasaunoja.

Tuntuva miinus on kodinhoitotilojen puute. Kun aikanaan tottui käsittelemään pyykin varastoinnista silitykseen siihen tarkoitetussa tilassa,
kodinhoitohuoneen puuttumisen huomaa tämän tästä.

Varastotilojen minimaalisuutta korvaavat vintinlappeet. Vinojen kattojen alle on tuupattu niin paljon roinaa, että hirvittää. Talvella siellä ei tarkene tehdä järjestelyjä. Kesällä on liian kuuma. Joskus sää on sopiva, mutta silloin ei ole aikaa.

Terasseja ja parvekkeita ei alkuperäisessä rintamamiestalossa ole. Suunnittelija ei ilmeisesti ole uskonut asukkailla olevan tarvetta astahtaa sisätiloista suoraan ulkoilmaan oleilemaan tai kahvikupposelle. Onneksi vielä jaksetaan kantaa koreja ja tarjottimia pihalle kesäkestien aikaan.

Kuntoisia kinttuja kolmessa tasossa asuminen muutenkin vaatii. Juuri sillä hetkellä tarpeellinen esine kun on usein portaiden päässä. Portaiden kiipeily onkin varmaan yksi niistä syistä, jotka karkottavat ikäihmiset rakkaista rintamamiestaloistaan.

Sillä rakkaaksihan tämmöinen talo puutteineenkin käy. Oma piha on niin oivallinen, ympäristö rauhallista ja kauniisti valmiiksi kasvanutta. Sitäpaitsi avoverannasta saa varsin toimivan terassinkorvikkeen.

Tuula Heinänen