Uutiset

Rintanen ajoi EM-kultaa

Hämeenlinnalainen Juha Rintanen, 30, sai juhlia driftingin epävirallista Euroopan mestaruutta sunnuntaina Poznanissa Puolassa.

Drift allstars -sarjan EM-sarja huipentui kuudenteen ja viimeiseen osakilpailuun, jossa oli mukana peräti 70 kuskia.

– Kisa Puolassa meni minulta heikosti, onneksi se meni myös kovimmilta kilpakumppaneiltani. Viiden kisan jälkeen minulla oli muihin riittävä etumatka, Rintanen kertoo.

Hän voitti kaksi kuudesta osakilpailusta ja johti EM-sarjaa toisesta osakilpailusta lähtien. Voittonsa Rintanen ajoi Ruotsissa ja Latviassa.

Drifting on saanut Suomessa jo virallisen SM-arvon. Lajin suosio on ollut jatkuvasti nousussa. Driftingissä suuritehoiset autot sladittavat rataosuuden tarkasti. Ne pyrkivät säilyttämään ajolinjan mahdollisimman suuressa luistokulmassa maksimaalisella vauhdilla.

Pioneeri

Rintanen on yksi lajin suomalaisista pioneereista. Hän on driftannut jo kahden vuoden ajan. Viime vuonna Rintanen sijoittui EM-sarjassa kolmanneksi. Tänä vuonna hän ei ollut EM-sarjan ainoa suomalainen. Tervakoskelainen Pasi Koliseva kiersi kisat Rintasen kanssa. Koliseva ei kuitenkaan vielä yltänyt kärkisijoille.

– Haluan kiittää koko tiimiä upeasta työtä tämän kauden aikana. Yhteistyökumppanien tuella oli myös suuri merkitys mestaruuden saavuttamiseen, Rintanen kiittää.

Hänen ensi kauden kuvionsa ovat vielä auki. Driftaaja myöntää kuitenkin, että kisaaminen Amerikan kisoissa kiehtoisi. Rintanen ajoi Yhdysvalloissa yhden kauden jo aikaisemmin, mutta siitä kaudesta ei käteen kuulemma jäänyt paljon muuta kuin kokemusta.

– Haluan yltää parempiin tuloksiin. Seuraava looginen tavoite olisi menestyminen Amerikan kisoissa kuninkuusluokassa Formula Driftissä. Sitä varten yritämme saada mukaan yhteistyökumppaneita, Rintanen kertoo. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

21.1.2020