Uutiset

Risto Nieminen: ”Olympiakisojen nykyinen tie on kuljettu loppuun”

Suomen olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja Risto Nieminen kuuluu komissioon, joka valmistelee olympiakisojen kaipaamaa kasvojen pesua.

– Herääminen on tapahtunut, kun on oikeasti tajuttu, etteivät ihmiset koe olympiakisoja enää positiivisena, Nieminen myöntää.

– Asiaa ei tarvitse edes tulkita, vaan on aivan selvä, että nykyinen tie on kuljettu loppuun.

Nieminen ottaa nykyajan vertailukohteeksi Helsingin olympiakisat vuodelta 1952. Ne elävät suomalaisten mielikuvissa edelleen positiivisena perintönä. Suurin osa kisoja varten rakennetuista suorituspaikoista on yhä urheilukäytössä.

– Viime aikojen kisoissa taas mielikuva on kääntynyt sellaiseksi, että ne ovat muistomerkki tuhlaamisesta ja suuruudenhulluudesta. Niiden alle unohtuu kaikki se hyvä, mitä olympiakisat edustavat, Nieminen harmittelee.

Kun olympiakisat ovat paisuneet kulutusjuhlan kruununjalokiveksi, samalla kustannukset ovat nousseet monelle maalle aivan liian suuriksi. Pelkästä hakemisestakin on tullut liian kallista.

Niinpä nyt on ollut jo vaikeuksia löytää halukkaita kisajärjestäjiä. Kun kansainvälinen olympiakomitea päätti vuoden 2022 talvikisojen paikasta, lopussa hakijoina olivat vain Kiinan Peking ja Kazakstanin Almaty.

Tämän kehityksen kansainvälinen olympiakomitea haluaa viimein pysäyttää. Kestävän kehityksen komissiossa valmistellaan asiakirjaa, jossa urheilu halutaan nostaa isoksi vaikuttajaksi myös ympäristöohjelmiin. Urheilu halutaan tuhlaajapojasta mallioppilaaksi ja suunnannäyttäjäksi.

– Jatkossa mitään ei pidä rakentaa, jos sille ei ole valmiiksi suunniteltua mielekästä jatkokäyttöä, Nieminen sanoo.

Nieminen muistuttaa, että kisoja voidaan järjestää huomattavasti nykyistä kevyemmin ja luovemmin ilman, että tapahtuma ja sen urheilullinen merkittävyys kärsisi yhtään.

– Positiivisen hengen pitää olla tärkeämpää kuin sen, onko joka paikassa 15 000 tai 20 000 katsojaa.

Kestävän kehityksen mallissa eri maiden kesken järjestettyjen olympiakisojen pitäisi olla hakuprosessissa vahvoilla.

Paperilla suunnitelmat näyttävät hyvältä. Nieminen myöntää, että suunnitelmien jälkeen pitää vielä huolehtia siitä, että asiat toteutuvat myös käytännössä.

– Jos Suomi hakee talvikisoja niin, että muutama laji on muualla, mutta äänestäjät valitsevat jonkun muun paikan vain siksi, että siellä voidaan järjestää kaikki lajit, silloin uudistusyrityksessä on epäonnistuttu.