Uutiset

Ritaluoma julisti sodan Sukarille

Kirstulan kolmiossa kuohuu. Alueelle suunniteltu autoalan keskittymä on saanut kilpailijan aivan naapurista. Kiinteistökehitysyhtiö Hansa Deal markkinoi Kultakeskuksen tontille tulevaa liikekeskusta, jonka pääkäyttäjäksi on tulossa yhtiön mukaan niin ikään autokaupan toimijoita. Yhtiön toimialajohtaja Arto Merisalo on kiertänyt ahkerasti Hämeenlinnan autokauppoja läpi tarjoten niille liiketilaa rakennettavasta Hämeen Kauppapuistosta.

Tästä eivät Kirstulan autotalohankkeen nokkamiehet ole ilahtuneet. Sunny Car Center -hankkeen vetäjä Markku Ritaluoma on tuohduksissaan kohuliikemiehenä tunnetun Merisalon touhuista.

– Pidän tällaista vihamielistä lähestymistapaa hyvin asiattomana. Tietysti se herättää hämmennystä, vaikken ymmärräkään, miten joku alentuu tällaisten kavereiden kanssa tekemään töitä, Ritaluoma sanoo.

Sukarilla omia suunnitelmia

Kultakeskuksen tontille tuleva liikekeskus on huomattavasti Kirstulan autoalan keskittymää pienempi. Ritaluoma näkeekin, että tarkoituksena on lähinnä tehdä kiusaa Sunny Car Centerille.

Hän on vakuuttunut siitä, että taustalla vaikuttaa Merisalon vanha ystävä ja liikekumppani Toivo Sukari, joka on kaavaillut Lempäälään muun muassa autokauppaan keskittyvää jättimyymälää. Idea-Areena -nimellä markkinoitu niin sanottu Miesten maailma tarjoaisi 110 000 neliötä liiketilaa tilaa vievälle kaupalle aivan Ideaparkin naapurissa.

Ritaluoma kertoo Sukarin käyneen Hämeenlinnassa tiedusteluretkellä reilu kuukausi sitten. Sen jälkeen hän alkoi huomata merkkejä, että jotain on tekeillä.

– Kultakeskuksen tontista tehtiin tietynlainen kauppakapula, jonka avulla saatiin hämmennystä aikaiseksi. Kyllä nyt on käynnissä Lempäälä-Hämeenlinna-sota! Ritaluoma toteaa.

Kumpikin kosii Hämeenmaata

Eniten Ritaluomaa harmittaa se, että kilpaileva hanke on ”vähän rumalla tavalla” houkutellut mukaansa toimijoita, joiden kanssa Sunny Car Center on hieronut sopimusta jo pitkään.

Yksi niistä on Osuuskauppa Hämeenmaa, joka omistaa hämeenlinnalaisen Nelipyörän. Ritaluoma ei usko, että kaikki toimijat ovat tajunneet koko kuvion.

– Hämeenlinnalaisten ja autokauppiaidenkin kannattaisi ajatella, kuinka tärkeää on, että autokaupan keskittymä syntyy Hämeenlinnaan, eikä 50 kilometriä pohjoisemmaksi, Ritaluoma huomauttaa.

Hän uskoo, että Lempäälän hanke toteutuessaan olisi isku vasten hämeenlinnalaisten autokauppiaiden kasvoja.

– Älkää nyt leikkikö tulella. Eiköhän kaikkein tärkeintä ole saada tänne se 500-600 työpaikkaa ja uusia yrittäjiä? Hämeenlinnalaisten pitäisi seisoa ylpeästi oman hankkeensa takana, Ritaluoma vetoaa.

Ensimmäisenä Hämeenlinnan autotalohankkeiden välisestä riidasta kertoi Iltalehti. (HäSa)

Kaupunki seisoo hankkeen takana

Maankäytöstä vastaava apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo on tietoinen autoalan toimijoiden välisestä riidasta.

– Olen kuullut, että HansaDeal-niminen firma on tehnyt jonkinlaisen välityssopimuksen Kultakeskuksen kiinteistöstä, ja sitä on markkinoitu autokaupan keskuksena. En kuitenkaan yhtään tiedä, mikä siinä on sopimustilanne, Isosuo kertoo.

Hän mainitsee keskustelleensa Kultakeskuksen toimitusjohtajan kanssa asiasta.

– On hieno juttu, että Kultakeskuksen tonttia kehitetään. Toisaalta meillä on selkeästi valtuuston päätös siitä, että tilaa vaativan autokaupan paikka on Kirstulassa. Autokauppa vaatii ehdottomasti enemmän tilaa, kuin Kultakeskuksen tontti antaa mahdollisuuksia, Isosuo arvioi.

Kuinka kommentoit väitettä, että taustalla on Toivo Sukarin ja Arto Merisalon suunnitelma perustaa suuri autoalan keskus Lempäälään?

– Jos näin on, että he ovat siellä takana, sehän vain osoittaa, että Hämeenlinnan hanke on vetovoimainen. Todennäköisesti he katsovat, että jos meidän hankkeemme kehittyy suunnitellulla tavalla, Lempäälään ei tule vastaavanlaista hanketta. Näin varmasti onkin, Isosuo vastaa.

Hän myöntää, että kyse on kilpailutilanteesta Lempäälän ja Hämeenlinnan kesken.

– Tässä kilpailussa me ilman muuta panostamme täysillä Hämeenlinnaan. Kultakeskuksen tontin voimassaoleva asemakaava mahdollistaa tilaa vievän autokaupan rakentamisen. Isosuo toteaakin, ettei Hansa Dealin markkinoiman hankkeen toteutumiselle ole oikeudellista tai asemakaavallista estettä.

– Olen kuitenkin ihan varma siitä, että autokauppa vaatii isommat tilat, tontti tuntuu kovin ahtaalta tähän tarkoitukseen. Mutta muutenhan Kultakeskuksen tontti on hyvä kaupan paikka ja olemme valmiita totta kai kaikella tavalla edistämään sen kehittymistä, Isosuo sanoo.

Hän huomauttaa, että Sunny Car Centerin suunnittelu on jo pitkällä.

– Keväällä valtuuston kokousta siirrettiin viikolla, jotta asemakaava saatiin vahvistettua. Nyt se on voimassa ja rakennuslupa vireillä. Todennäköisesti näin pitkällä ei Lempäälässä olla, Isosuo arvioi. (HäSa)

Riikka Happonen