Uutiset

Ritva Zittling haluaisi pitkäjänteisyyttä päätöksentekoon

Renkolainen kunnallisvaaliehdokas, osastonhoitaja Ritva Zittling arvostelee poliittisen päätöksenteon lyhytjännitteisyyttä.

– Se vaivaa politiikkaa ylipäätään, mutta eniten se näkyy pienissä kunnissa, Zittling sanoo.

Ritva Zittlingiä kiusaa se, että esimerkiksi kyläkoulujen kohtalo otetaan esille Rengossa jokaisena vaalikautena eli neljän vuoden välein.

– Pitäisi ajatella pitemmälle kuin vaalikausi kerrallaan. Jos niin ei tehdä, kukaan ei uskalla muuttaa tänne.

Pikkukoulut

pitää säilyttää

Nummen koulun lähellä asuva Zittling kannattaa lämpimästi kyläkoulujen säilyttämistä.

– Ne tekevät hyvää työtä, ja täällä koko kylä on tehnyt paljon talkootyötä koulun hyväksi.

– Mielestäni pikkukoulut pitää säilyttää, vaikka raha onkin tiukalla. Kaikki asiat eivät sitä paitsi edes ole niinkään rahakysymyksiä kuin tahtokysymyksiä.

Toinen asia, johon Rengon kannattaisi Zittlingin mielestä kiinnittää huomiota, on tonttipolitiikka. Sen pitäisi olla kunnossa, jos kuntaan halutaan uusia asukkaita.

Zittling puhuu omasta kokemuksestaan. Hän muutti miehensä kanssa Rengon Nummenkylään neljä vuotta sitten, koska kylältä löytyi sopiva omakotitalo vuokrattavaksi.

– Viihdyimme täällä, ja halusimme ostaa täältä tontin. Mutta se ei sujunutkaan niin helposti kuin olisi toivonut, Zittling muistelee.

Vaikeutena oli tuolloin se, että Rengon kunta oli vasta hankkimassa lisämaata Nummenkylästä. Hanke junnasi välillä paikoillaan, koska maanvaihtoneuvottelut seurakunnan kanssa eivät edenneet kovin nopeasti. Lopulta Zittlingit kuitenkin saivat tonttinsa, jolle he ovat rakentaneet kodikkaan hirsitalon.

”En kaipaa

kaupunkiin”

Ritva Zittling sanoo olevansa hyvin tyytyväinen Rengossa asumiseen.

– Työmatkaan menee omalla autolla 20 minuuttia. Kaupunkiin en kaipaa yhtään. Riittää kun siellä käy töissä.

Pienissä kunnissa palvelujen järjestäminen on yleensä kalliimpaa kuin suurissa. Zittling on valmis hyväksymään sen, että Rengon veroprosentti on 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Hämeenlinnassa ja Janakkalassa.

– Olen valmis maksamaan vähän enemmän hiljaisuudesta ja luonnonläheisyydestä. Täällä on kyllä etujakin Hämeenlinnaan verrattuna. Esimerkiksi terveyskeskus palvelee todella hyvin, ja lääkäri tuntee täkäläiset ihmiset.

Mutta maksamisessa on kuitenkin rajansa. Zittlingin mielestä esimerkiksi 1,5 prosenttiyksikköä naapurikuntia korkeampi veroprosentti olisi liikaa.

– Silloin pitäisi yhdistyä toiseen kuntaan. Uskonkin, että Renko jonain päivänä liitetään Hämeenlinnaan.

Ei mikään

keltanokka

Ritva Zittling on ensi kertaa ehdolla Rengon kunnanvaltuustoon, mutta hän ei suinkaan ole mikään keltanokka politiikassa. Hämeenlinnassa asuessaan hän toimi Hämeenlinnan kokoomuksen puheenjohtaja. Hän on toiminut mm. ammattioppilaitoksen kuntayhtymän valtuustossa ja koulutuskuntayhtymä Tavastian hallituksen puheenjohtajana.

– Se oli tosi antoisa homma. Oppilaitosten fuusiossa oli kova työ ja neuvottelutaito oli tarpeen.

Zittling työskentelee Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla.

– Hämeenlinnassa asuessani en olisi voinut kuvitellakaan pyrkiväni oman sairaalakuntayhtymän luottamuselimeen, mutta Renko on kuntayhtymässä niin pieni osakas, että nyt siihen ei olisi estettä. Myös kouluasiat kiinnostavat edelleen.

Zittling kuvitteli jättäneensä paikallispolitiikan taakseen muuttaessaan pois Hämeenlinnasta. Kuvitelma oli turha.

– Olihan minun suostuttava ehdokkaaksi, kun Kökkö ajoi varta vasten tänne minua pyytämään, Zittling nauraa kertoessaan Hämeen Kokoomuksen toiminnanjohtajan aktiivisuudesta.

– Nyt koenkin jo tietäväni jotain Rengon asioista. Viime vaalien edellä olin vasta muuttanut kuntaan, joten silloin en olisi lähtenyt ehdokkaaksi.