Uutiset

Rkp:n Anna-Maja Henriksson yllättyi Sipilän arvioista: “Hallitusneuvotteluissa edetty hyvin”

Anna-Maja Henriksson ihmetteli Juha Sipilän puheita, että keskusta olisi jäänyt yksin puolustamaan kestävää metsätaloutta. Kuva: Silja Viitala/arkisto
Anna-Maja Henriksson ihmetteli Juha Sipilän puheita, että keskusta olisi jäänyt yksin puolustamaan kestävää metsätaloutta. Kuva: Silja Viitala/arkisto

Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan hallitusneuvotteluissa on edetty hyvin. Hän yllättyi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän haastattelusta, jonka mukaan neuvottelut olisivat solmussa eivätkä aikataulut todennäköisesti pidä.

– Yleensä hallitusneuvotteluissa ollaan sen takia, että ratkaistaan tilanteita, jotka voivat olla haasteellisia. Eihän meillä ole edes konkreettisesti ollut yhtään sellaista tilannetta pöydällä. Sen takia tämä on mielenkiintoinen tilanne, Henriksson ihmetteli.

Hän myös paheksui Sipilän kommenttia, jonka mukaan keskusta olisi jäänyt yksin puolustamaan kestävää maa- ja metsätaloutta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi perjantaina Verkkouutisten mukaan, että hallitusneuvotteluissa pitäisi päästä viikonloppuna hurja askel eteenpäin, jotta neuvottelujen aikataulu pitäisi. Erilaiset arvopohjat ovat tulleet neuvotteluissa esille ja isot asiat ovat edelleen hänen mukaansa päättämättä.

– Vaikeaa on, Sipilä kuvaili hallituksen kasaan saamista neuvotteluissa olevien viiden puolueen pohjalta.

Hallituksen muodostamisesta neuvottelevat nyt jo toista viikkoa sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Sipilä korosti myös, ettei keskusta peräänny yhdestäkään kynnyskysymyksestä. Hänen mukaan keskusta on aika monessa kysymyksessä yksin puolustamassa kestävää taloutta ja kestävää metsä- ja maataloutta.