Uutiset

Rokkiaateli näyttelyn valokuvissa

Julkkisten kannattaa katsoa keiden kanssa heilastelevat, sillä partnerit voivat ottaa valokuvia ja esitellä kuvat myöhemmin näyttelyssä. Nyt näin tekee Pattie Boyd, joka on ollut naimisissa sekä George Harrisonin että Eric Claptonin kanssa.

San Franciscossa avautuneen näyttelyn kuvissa seikkailevat ex-siippojen lisäksi esimerkiksi John Lennon ja Rolling Stonesit. Boyd nettosi jo viime vuonna 150 000 taalaa (noin 125 000 euroa) myymällä kasan valokuviaan.

Beatle-Harrison on jo siirtynyt yläkerran suureen orkesteriin. Raitistuneelle Claptonille saattavat viskipitoiset valokuvat sen sijaan olla ikävä riippa.

Brittiläinen Pattie Boyd tutustui Harrisoniin Beatlesin A Hard Day’s Night -elokuvan filmauksissa 1964. Harrison kirjoitti Boydista laulunsa Something, joka on miehen tunnetuimpia sävelmiä.

Boyd oli vielä naimisissa Harrisonin kanssa, kun Eric Clapton kirjoitti hänestä toisen kuuluisan rocklaulun, Laylan. Boydin mukaan hänen ja Harrisonin liiton loppumisesta ei voi syyttää Claptonia.

– Minun ja Georgen suhteelle miehenä ja vaimona oli luonnollinen loppunsa, Pattie sanoo.

Boyd ja Clapton olivat naimisissa vuosina 1979-1988.

Argentiinassa taksejakin futisväreissä

Argentiinalaisen River Plate -jalkapalloseuran kannattajat tuskin suosivat Buenos Airesin uudenvärisiä takseja. River Platen arkkivihollinen Boca Juniors on tehnyt erään taksifirman kanssa sopimuksen, jonka mukaan yrityksen taksit ottavat käyttöön futisseuran värit.

Buenos Airesin kaduilla alkaa siis kaasutella takseja sinikeltaisissa väreissä. Kuljettajien työasu on sekin sinikeltainen.

Taksit eivät kuitenkaan saa ajaa kokonaan Boca Juniorsin väreissä. Valtaosan kustakin autosta tulee olla mustakeltainen, mikä on pääkaupungin taksien yleisväri.

Tiikerinpapanat nousemassa arvoonsa

Jälleen on löytynyt hyvä syy suojella kissapetojen kunkkua tiikeriä. Tiikerin lannan haju näyttää olevan erittäin tehokas haittaeläinten karkotin.

Australian Queenslandin yliopiston tutkijat havaitsivat, että tiikerin lannan tuoksu karkotti testeissä villivuohet ainakin kolmen päivän ajaksi.

– Vuohet eivät ole nähneet tiikeriä evoluution kannalta 15 sukupolveen, mutta ne tunnistavat silti saalistajan hajun, kertoo tutkija Peter Murray.

– Jos voimme todistaa, että tämä karkotin toimii viikkojen ajan, olemme törmänneet miljardien dollarien markkinoihin.

Murrayn tutkijatiimi kehitti eläinkarkotteen rasvahapoista ja rikkiyhdisteistä, joita pystyttiin erottamaan tiikerin lannasta.

Tiimin mukaan aine ajoi tiehensä myös villisiat, kengurut ja kanit. Haju saattaa tehota lisäksi ainakin kauriisiin, hevosiin ja lehmiin.

Maanviljelijät säästäisivät merkittäviä määriä rahaa, jos märehtijät ja isot jyrsijät kyettäisiin pitämään pois viljelysten kimpusta.

STT

Päivän lehti

25.5.2020