Uutiset

Roni Nikanderilla tehokas kaksituntinen Parolassa

Nummelan Moottorikerhon Roni Nikander päästeli vauhdikkaimmin lauantaina Parolannumella ajetussa moottoripyörien cross countryn ensimmäisessä SM-osakilpailussa. Kahden tunnin röykytyksessä Nikander sai kovimman vastuksen loppilaisesta Marko Tarkkalasta, joka hävisi voittajalle lopulta vain muutamalla sekunnilla.

SM-luokan kolmas oli Tuusulan Moottorikerhon Jari Matila (ero kärkeen reilu puoli minuuttia) ennen Sipoon Moottorikerhon Valtteri Salosta. Kolmikko Nikander, Tarkkala ja Mattila ennätti ajaa 6,7 kilometrin mittaisella radalla 12 lenkkiä.

23-vuotiaan Nikanderin voitto ei ollut yllätys, sillä mies on menestynyt jo kansainvälisissäkin endurokisoissa. KTM-kuski on muun muassa toissavuoden junioreiden Euroopan mestari. Viime vuoden Nikander ajoi MM-sarjaa.

– En kuitenkaan menestynyt toivotulla tavalla, ja tänä vuonna ajan taas EM-sarjassa, joka käynnistyy toukokuun lopussa. Ajan myös SM-sarjaa, jossa olen 250-kuutioisten nelitahtikoneiden luokassa pisteissä toisena, Nikander kertoi.

Vauhdikasta cross countryä Nikander pitää hyvänä harjoituslajina.

– Tässä lajissa sattuu ja tapahtua vaikka mitä. Minä menin tänään nurin kuusi kertaa – vielä toiseksi viimeisellä lenkilläkin, jolloin Makke (Marko Tarkkala) pääsi aika lähelle.

– Parolannummen rata kesti aika hyvin mittavan kisan rytyytyksen, mutta meidän lähdössämme (A- ja B-luokat ja veteraanit) mukana oli jo hieman liikaa kuskeja. Kierroksella ohitettavien kanssa oli koko ajan ohjelmaa. Hitaampien kuskien takia taistelu voitostakin meni tiukaksi,Nikander arveli.

Kangasalan Moottorikerhon ja enduron Suomen MM-joukkueen tukiryhmän järjestämä kisa sai tänä vuonna liikkeelle ennätykselliset 450 kuskia. Roni Nikanderin hallitsemassa lähdössä viivalla oli 190 kilpailijaa.

Suositulla enduron ja motocrossin yhdistelmälajilla on ensimmäistä kautta myös SM-arvo. Neljän osakilpailun sarja jatkuu elokuussa ajattavalla Vantaan osakilpailulla.

Tarkkala laski väärin

Riihimäen moottoripyöräkerho Kahvakoplaa edustava Marko Tarkkala oli monen suosikki lauantain kisassa. 490-kuutiosella Betalla ajanut MM-sarjan enduromies pysyi kuitenkin Nikanderin takana.

– Laskin kierrokset väärin kisan lopussa. Luulin, että jäljellä oli kaksi kierrosta, mutta niitä olikin enää yksi. Eroa Roniin oli tuolloin viitisentoista sekuntia, mutta en onnistunut saamaan häntä enää kiinni, Tarkkala harmitteli.

Myös Tarkkalan mielestä lauantain kisa oli hyvää treeniä kovempiin kekkereihin. 29-vuotias ammattikuski on MM-sarjan vauhdissa taas viikon kuluttua Espanjassa.

– Tästä alkoi tiivis neljän kisan putki. MM-sarjassa ajetaan Espanjan kisan jälkeen Portugalissa ja heti seuraavana viikonvaihteena SM-osakilpailu Riihimäellä. MM-sarjan kisoissa lähden parantamaan Enduro 3 -luokan kuudetta sijaani, Tarkkala suunnittelee.

Tarkkala ei ole päässyt tänä keväänä vielä täyteen vauhtiin MM-sarjassa. Isossa luokassa kolme kertaa hopealle yltänyt enduroammattilainen on kuitenkin tyytyväinen uuteen Beta-pyöräänsä.

– Koko ajan mennään eteenpäin. Tämänpäiväisessä kisassa hieman pienempi kone olisi ollut kuitenkin parempi, Tarkkala myönsi. (HäSa)

Asiasanat