Uutiset

Rotupuhdas Suomi ei väriä kaipaa

Suomi koettaa samaistua Eurooppaan ja jäljitellä eteläisiä isoveljiään, mutta ainakin monikulttuurisuudessa on vielä tekemistä.

Suomessa asuu mitättömän vähän ulkomaalaisia: kaikkiaan reilut sata tuhatta. Kanssaeurooppalaisille kerrottuna tämä synnyttää usein hilpeyden lisäksi epäilyjä faktan todenperäisyydestä. Ei Eurooppaan millä hyvänsä ehdoilla mennä, ei ainakaan rotupuhtauden kustannuksella!

Korkeasti koulutetut nuoret ovat toki olleet tervetullutta työvoimaa jo pitkään. Me kansainvälistymme. Ylisuuren perheensä kanssa Suomen rikkauksia hamuava kebab-myyjä sen sijaan painukoon sinne missä hiekka pöllyää.

Pakko se on myöntää: suomalaiset ovat rasistisia. Ruuhkabussissa tummaihoisen vieressä oleva tyhjä paikka jää useimmiten tyhjäksi. Venäläisen kanssa ei parane sattua samaan hissiin, ainakaan illalla. Mutta kun italialainen mies ei pääse sisään tamperelaiseen keskikaljakuppilaan, voi haaveet suomalaiseen kulttuuriin sulautumisesta jo haudata.

Kiintoisa vertailukohta Suomelle on Euroopan tiheimmin asuttu maa, Alankomaat, jossa neliökilometrillä asuu noin 400 ihmistä. Suomessa vastaava luku on noin 15.

Hollannissa liki puolet suurten kaupunkien väestöstä on maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Siitä huolimatta – tai sen kenties ansiosta – maa on välttynyt äärirasistiselta liikehdinnältä.

Toisaalta on selvää, ettei kulttuurien kohtaamisesta missään ongelmitta selvitä.

Löysän maahanmuuttopolitiikan ja avointen rajojen ansiosta Hollannissa asuu kymmeniä tuhansia laittomia siirtolaisia. Heistä suuri osa ei ole sulautunut paikalliseen kulttuuriin, eikä aio.

Väkisin sulauttaminenkaan ei tunnu reilulta. Hyvää tarkoittavat integrointiohjelmat ovat valtaväestön keksintö, josta moni maahanmuuttaja ei juuri perusta. Yhteisö säilyy vieraalla maalla hengissä eristäytymällä, ei maassa maan tavalla olemalla. Helppoa ratkaisua ongelmiin ei ole, ei Suomessa eikä Alankomaissa.

Ehkä umpimielisinä tunnetut suomalaiset kuitenkin avaisivat silmiään, jos pysyvä oleskelulupa myönnettäisiin hiukan useammalle sitä hakevalle. Jos maahanmuuttajat ja valtaväestö olisivat kosketuksissa muutoinkin kuin mulkoilevien katseiden välityksellä, voisivat pelotkin kenties vähitellen hälvetä.

Eikä geeniperimän sekoittaminenkaan meille pahitteeksi olisi, kuihtuvalle kansalle.

Toisaalta maahanmuuttajien maihinnousua tuskin edes kannattaisi pelätä, vaikka rajoja vähän raotettaisiinkin. Ei kaukainen ja kylmä Suomi taida lopulta niin kovin houkutteleva kohde olla, päinvastoin.

Viime vuonna esimerkiksi joka toinen turvapaikanhakija oli ensin yrittänyt hakea paikkaa toisesta EU-maasta. Samaa kaavaa noudattaa monien vaihto-opiskelijoiden Suomeen saapuminen: kun ei parempaankaan paikkaan päässyt.

Jenni Kimpimäki

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien toimittaja.

Päivän lehti

3.4.2020