Ruokavallankumous

 

Nirsoilu on rumaa. Päiväkodissa on annosteltu tietty määrä ruokaa siitä riippumatta, kuinka monta lasta nieleskeli vaivaantuneena jonossa ajatellen, ettei tykkää verilätyistä tai kasvispihveistä. Koulussa keittäjien syyttävä silmä porautui lapsiin, jotka heittivät ruokaa roskiin. Itse olen aina ollut juuri tällainen nirso, joka ei saa alas mitään, mikä ei hyväile makunystyröitä juuri tietyllä tavalla. 
 
Kenenkään lapsen kohdalla kyse tuskin on mistään kvanttifysiikasta. Kyse on yksinkertaisesti vain siitä, että kun joku ei maistu hyvältä, sitä ei voi syödä. Eikö se ole luonnollinen evoluution kehittämä reaktio, että pahalta maistuva ruoka syljetään pois, koska se voi olla myrkyllinen tai pilaantunut. Minäkin olen lukemattomat kerrat sylkenyt maidot ja joululaatikot pienenä takaisin lasiin ja lautaselle. Kaikesta ei vaan voi tykätä! Valitettava fakta on kuitenkin se, että nirsous hankaloittaa usein elämää varsinkin näin myöhemmällä iällä, kun viaton hymy ei enää pelastakaan. 
 
Siksi minä päätin opetella olemaan vähemmän nirso. On paljon helpompaa mennä vierailulle, juhliin, ravintolaan, mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen johon liittyy ruoka, jos pystyy syömään edes suurin piirtein tarjolla olevia ruokia. On paljon helpompaa syödä hyvillä mielin, kuin nyppiä kaverin tekemästä piirakasta oliiveja salaa pois tai yrittää sylkeä vuohenjuustoa kukkaruukkuun hienoilla illallisilla. Lisäksi se tietysti saa aikaan arvostusta –sekä kummallista kyllä huvittuneisuutta –kun sanoo pikaruokalan hampurilaisen sijasta syöneensä ravintolassa upean illallisen jossa oli mätitahnaa, sinihomejuustokastiketta ja sieniä ja kaikkea muuta, joiden mainitsemisen takia nirsot ihmiset usein alkavat hikoilla. 
 
Nykyään syön hyvillä mielin paprikaa, oliiveja, vuohenjuustoa, sinihomejuustoa, pinaattia, parsakaalia ja kaikkea sellaista, mistä ennen olisin saanut nirsoilukohtauksen ja alkanut ulisemaan, että olisin mieluummin nälkälakossa kuin koskisin kyseisiin ruokiin. Kyse oli puhtaasta treenistä, makumaailman avartamisesta ja uuden kokeilemisesta. Vaikka olen tehnyt tässä asiassa henkilökohtaisen ruokavallankumouksen, olen sitten taas toisaalta omalla laillani rajoittunut –en syö lihaa, juo maitoa enkä tykkää perunasta. Ajattelin niin sanotusti, että tasapainon pitää säilyä. Sellaiset ihmiset, jotka voivat syödä muka mitä tahansa, valehtelevat tai eivät tiedä miltä hyvä ruoka maistuu!
 
Ihminen on sopeutuvainen ja tottuu moneen. Ruoka pitää meidät hengissä, joten sen kanssa on parempi tulla toimeen. Tästä huolimatta en koskaan usko tulevani toimeen lanttulaatikon kanssa. Oli mistä tahansa ruokavallankumouksesta kyse, niin rajansa kaikella kuitenkin!