Uutiset

Ruosteen alta kaivautuu kelpo kulkuneuvo

Kiiltävä, tummansininen konepelti loksahtaa pehmeästi auki, kun renkolainen Mari Järvi sitä nostaa. Vuoden 1972 Ford Escortin moottori on on vaihdettu kolme kertaa. Auton ulkonäkö on sekin käynyt läpi monta muodonmuutosta.

-Kun autoa laittaa, ei kai tule ikinä valmista. Nälkä kasvaa syödessä. Tähänkin on aina laitettu entistä tehokkaampi kone. Nykyään ulkonäkö pettää, jos vaikka moottoritielle lähdetään: autossa on enemmän ytyä kuin luulisi, Järvi myhäilee.

Seuraavaksi autosta on tulossa hopea-sininen. Ulkonäkö onkin nyt aivan toista kuin silloin, kun Järvi ja tämän avomies Jani Nurminen sitä alkoivat kunnostaa.

-Nollasta tämänkin kanssa lähdettiin. Pelastettiin auto puun alta ruostumasta. Vanhoja Fordeja hylätään paljon metsiin ja latoihin – ja hyviäkin autoja menee helposti paaliin. Kun vain saisi ne kaikki itselleen, Järvi sanoo.

Järven puheissa vilahtelevat muun muassa sellaiset sanat kuin tiettyä korimallia tarkoittava ”välikoppa”, moottorin ominaisuuksista kertova ”ruisku” ja ”Cosworth”, joka on Mari Järven unelmien auto. Sellaisen hän ja avomies itse asiassa ovat vihdoin saaneet talliinsa.

Merkki yhdistää kuorta ja laitettua

Mikä lapsena kunnolla kolahtaa, on myöhemminkin helposti osa elämää. Järvi aloitti autojenrassaamisen jo pikkutyttönä, alle kymmenvuotiaana. Nyt autokiinnostus on kestänyt nelisentoista vuotta.

-Kuljin isän kanssa pienestä pitäen jokkiskisoissa. Ja kun isällä oli lumenajoa öisin, halusin välttämättä päästä mukaan, vaikka nukuin ne reissut. Peltoauto minulla oli jo 16-vuotiaana, Järvi kertoo.

-Pienenä haaveilin, että itse alkaisin ajaa rallia, mutta se kaatui rahakysymykseen. Mikään halpa harrastushan tämä ei ole.

Järvi kertoo saavansa autoista muun muassa vauhtia ja tekemisen iloa – mutta liekö oikeastaan niin väliäkään määritellä, mitä harrastukseltaan ”saa”, kun se tuntuu omalta?

Kotipiirissä Järvellä ja Nurmisella on tällä hetkellä kuusi autoa, joista osa on laitettu viimeisen päälle ja osa, uusimmat tulokkaat, ovat toistaiseksi lähes pelkkiä autonkuoria. Yksi asia näitä autoja kuitenkin yhdistää.

Ne ovat Fordeja.

Järvi, Suomen Britti-Ford -kerhon hallituksen jäsen, on hujahtanut tiukasti tiettyyn merkkiin.

-Meillä on yksi Opel, ja sen hankkimista on kaduttu monta kertaa. En minä tiedä, mikä juuri Fordissa viehättää. Kysypä samaa keneltä tahansa jonkin tietyn asian harrastajalta.

Näpit irti uuden auton koneesta

Jos autojen kunnostamisesta pitää, vanhassa autossa on paljon hyvää. Kuten se, että sen koneeseen ylipäätään on lupa koskea.

-Uusissa autoissa on iso levy konetilan päällä ja siinä lukee ”älä koske”, Järvi hymyilee vinosti.

Vanhojen autojen ympärillä pyörii niihin ihastuneiden ihmisten verkosto. Järvi pystyy suoralta kädeltä luettelemaan osoitteetkin, joissa on saman vuosimallin autoja kuin hänen omansa.

Järven erityisiä lempiautoja on tällä hetkellä kaksi. Talliin suojattu Cosworth sekä ulkona korjausta odottava punakylki, jossa ei tällä hetkellä ole moottoriakaan.

-Kaveri soitti ja kysyi, kelpaisiko auto. Kelpasihan se, kun halvalla sai. Konepellin alla ei toistaiseksi ole mitään katsottavaa, mutta runko on ehjä, Järvi esittelee.

Mari Järven tulevaisuudenhaaveetkin sivuavat autoja.

”Keittiöhommissa” ja Hämeen Sanomien jakajana työskentelevä Järvi suunnittelee lähtevänsä opiskelemaan verhoilua.

-Nytkin meidän autojen verhoilut kuuluvat mulle. Toinen haave on piha, johon autotkin mahtuisivat. Ja 150 neliön autotalli, hän nauraa.