Uutiset

Ruotsi hyväksyi Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamisen vesilleen Itämeressä

Ruotsin hallitus on hyväksynyt Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamisen talousvyöhykkeelleen Itämerellä, kertoi Ruotsin yritys- ja innovaatioministeri Mikael Damberg torstaina.

Dambergin mukaan Ruotsilla ”ei ole mahdollisuutta sanoa ’ei’ projektille”, ministeri sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Projektin operaattori Nord Stream 2 AG on jo saanut lisenssin rakentaa vedenalaisen putken osa Saksan aluevesille sekä Suomen vesille, missä alustavat työt ovat jo käynnissä.

Putken kapasiteetti on 55 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Projektin hinnaksi arvioidaan liki 10 miljardia euroa.

Yhtiö tarvitsee tarvittavat luvat putkilinjan rakentamiseen vielä Tanskalta ja Venäjältä.

Nord Stream 2 odottaa saavansa kaikki tarvittavat luvat rakentamisen alkamiseen mennessä vuoden 2018 aikana.

Yhtiö aikoo rakentaa merenpohjaan kaksi maakaasuputkea Venäjän Narvanlahdelta Saksan Lubiminin alueelle. Putkilinjojen kokonaispituus Itämerellä on noin 1 200 kilometriä ja osuus Suomen talousvyöhykkeellä 374 kilometriä.

Maakaasuputkien linjaus kulkee jo olemassa olevien Nord Stream -putkilinjojen läheisyydessä.

Putkien lasku on suunniteltu vuosille 2018–2019 ja putkilinjat on tarkoitus ottaa kaupalliseen käyttöön vuoden 2020 alusta.

Ruotsissa on oltu huolissaan siitä, että ruotsalaisten satamien käyttö putkien asentamiseen voisi heikentää maan turvallisuutta.

Yhdysvallat taas on kritisoinut hanketta sanomalla, että Nord Stream 2 on uhkaksi Euroopan energiaturvallisuudelle. Nord Stream 2:n omistaa Venäjän kaasuvientimonopoli Gazprom.