Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson puhui medialle vaalien jälkeisenä maanantaina.
Uutiset

Ruotsidemokraattien Åkesson kertoi suosikkinsa hallituspohjaksi – ”Jos Kristersson haluaa muodostaa hallituksen, hänen pitää puhua minulle”

Hallitustunnustelut alkavat vaikeasta tilanteesta. Maahanmuuttovastaisen ruotsidemokraattien johtaja hinkuu mahdolliseen porvarihallitukseen, mutta vaatii, että sen johtohahmo soittaa hänelle ensimmäisenä.

Ruotsidemokraatit kokoontuvat aamupäivällä puimaan hallituskysymystä. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson kertoi Ruotsin radion haastattelussa, että hänen mielestään ensimmäinen vaihtoehto hallituspohjaksi olisi moderaatit (maltillinen kokoomus), ruotsidemokraatit ja kristillisdemokraatit.

Tämän hetkisen tuloksen mukaan kyseinen koalitio saisi 155 paikkaa valtiopäiville, mikä ei riittäisi enemmistöön. Valtiopäivillä istuu 349 edustajaa.

Åkesson on kuitenkin sanonut odottavansa, että moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson ottaa häneen yhteyttä. Hän on kertonut äänestävänsä kaikkia niitä vastaan, jotka eivät ole valmiita ottamaan ruotsidemokraatteja hallitukseen.

– Jos Kristersson haluaa muodostaa hallituksen, hänen pitää puhua minulle, Åkesson sanoi Aftonbladetin haastattelussa.

Moderaatit ovat etukäteen sanoneet, etteivät ole halukkaita tekemään yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Muista porvaripuolueista keskusta ja liberaalit ovat olleet samalla linjalla, mutta kristillisdemokraatit eivät ole olleet yhtä ehdottomia.

Postiäänet voivat muuttaa blokkien tasaista paikkajakoa

Tämänhetkisen vaalituloksen mukaan porvariallianssi olisi saamassa 143 edustajaa valtiopäiville ja punavihreät yhden enemmän. Tulos voi vielä muuttua, sillä eroa on vain noin 30 000 ääntä ja ulkomailta tulevat äänet lasketaan keskiviikkona. Ulkoruotsalaisia äänioikeutettuja on noin 170 000. Expressenin mukaan äänestyslipukkeita on postitettu 149 000.

Sosiaalidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven on ilmoittanut jatkavansa tehtävässään, ja porvarit ovat vaatineet hänen eroaan. Mikäli yhteistyötä yli blokkirajojen ei synny ja kaikki äänestävät toisiaan vastaan, edessä ovat uudet vaalit.

Ympäristöpuolue on kertonut olevansa valmis myös porvarihallitukseen, mutta sen 15 paikkaa eivät muuta voimasuhteita olennaisesti.

Ruotsissa voidaan muodostaa hallitus, kunhan pääministerikandidaatti saa enemmän ääniä puolesta kuin vastaan. Näin ollen puolueet voivat ilmaista hiljaista tukea äänestämällä tyhjää.

Pääministerin valintaa voidaan yrittää neljä kertaa. Mikäli valintaa ei saada tehtyä, edessä ovat uudet vaalit.

Kolme blokkia

Punavihreät yhteensä 144 paikkaa

Sosiaalidemokraatit 28,4 prosenttia äänistä. 101 paikkaa valtiopäiville.

Vasemmistopuolue 7,9 prosenttia äänistä. 28 paikkaa.

Ympäristöpuolue 4,3 prosenttia äänistä. 15 paikkaa.

Porvariallianssi yhteensä 143 paikkaa

Moderaatit (maltillinen kokoomus) 19,8 prosenttia äänistä. 70 paikkaa.

Keskustapuolue 8,6 prosenttia äänistä. 31 paikkaa.

Kristillisdemokraatit 6,4 prosenttia äänistä. 23 paikkaa.

Liberaalipuolue 5,5 prosenttia äänistä. 19 paikkaa.

Ruotsidemokraatit 62 paikkaa. 17,6 prosenttia äänistä.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930