fbpx
Uutiset

Ruudullinen norsu houkutti alehyllyjen väliin

– Värit ovat ihanat, hymyilee hämeenlinnalainen Sinikka Järvelä syli täynnä lastenkirjoja.

David McKeen kuvakirjan sivuilla seikkailee kirkkaanvärisistä ruuduista koostuva norsu merkillisennäköisine kavereineen. Järvelä on alkanut kerätä norsukirjoja lapsille lahjaksi. Suomalaiseen Kirjakaupan aleen hän tuli, koska aleluettelossa muikeili tuttu elefantti Elmeri.

– Täytyy katsoa, jos muutakin tarttuisi mukaan, Järvelä miettii.

Kirja-alen ensimmäisenä päivänä torstaina hämeenlinnalaisissa kirjamyymälöissä riittää vilinää. Suomalaisen Kirjakaupan hyllyjen välissä niteitä lehteilevien ihmisten välissä saa pujotella.

Myyjä Tuula Salosen mukaan ale on pyörähtänyt käyntiin selvästi viime vuotta vilkkaammin. Joistakin kirjoista myytiin viimeiset kappaleet jo aamupäivällä.

– Jotkin tietokirjat myytiin loppuun heti. Esimerkiksi Renessanssin nainen meni nopeasti. Kysyttyjä ovat myös itsehoitokirjat, lastenkirjat ja historia, Salonen kertoo.

Tieto katoaa varhain aamulla

Aamuvirkku lukija tietokirjan nappaa, tiedetään myös Info-Kirjakaupassa. Info avasi ensimmäisenä alepäivänä ovensa jo aamuseitsemältä. Näin on tehty nyt neljä vuotta, sillä hyllyjen välit eivät jää tyhjilleen ennen auringonnousuakaan.

– Kymmentä yli seitsemän täällä oli jo viitisentoista henkeä ja ennen puolta kahdeksaa noin viisikymmentä. Aamulla tänne tulevat ne, jotka eivät ole ehtineet tehdä ennakkotilausta, sanoo kirjakauppias Arto Pakkanen.

– Ne, jotka tulevat heti aamusta, ovat hyvin määrätietoisia ja tietävät, mitä hakevat. Lähinnä silloin haetaan tietokirjoja. Kello yhdeksän maissa alkaa tulla niitä, jotka kuljeskelevat ja katselevat, mitä kaikkea tarjolla on.

Infosta alkoivat jo ensimmäisenä päivänä loppua sisustamisesta kertovat teokset.

Menot