Uutiset

Ruuti paloi loppuun

MMA Hämptonin Mikko Koskinen nojaa uupuneena polviinsa tuhatpäisen yleisön edessä Kupittaan urheiluhallissa lauantai-iltana.

Vielä hetkeä aiemmin huoltajat Sam Izod ja Mikko Kolehmainen olivat auttaneet lähes hämärän rajamailla liikkuneen Koskisen jaloilleen.

Hämeenlinnalainen on silminnähden pettynyt. Takana on yhdeksän minuutin pituinen turpakeikka, joka päättyi Koskisen häviöön erin 3–0.

Mistään selkäsaunasta ei kuitenkaan FNF10-illan avausottelussa ollut kyse.

Koskinen otteli täysillä tulilla puolitoista erää. Ottelu eteni jopa mattoon, mutta siinä vaiheessa Koskiselta oli jo ruuti lopussa.

– Jännitys vei osan voimista. Kun sippaa, loppuvat pakista myös työkalut. Olisi pitänyt viedä ottelu mattoon aiemmin, Koskinen manaa.

Koskinen antaa täyden tunnustuksen viisi ottelua kokeneemmalle FFG:n Tomi Sormuselle.

–Kaveri tiesi, mitä häkissä pitää tehdä voittaakseen. Hänellä tosin on valmennuskoneisto taustalla, itse olen treenannut omin opein, Koskinen muistuttaa.

Rennosti otellut Sormunen ei päästänyt Koskista lähelle. Lopussa turkulainen oli jopa yllättää korkealla hyppypotkulla, mutta Koskinen torjui tilanteen.

Sormunen kehui Koskisen vastaiskuja koviksi, kuin olisi rekkaan törmännyt. Turkulaisen taktiikkana oli otella etäällä, johtuen Koskisen painitaustasta.

–Kaveri on herrasmies. Hän kävi ottelun jälkeen pukuhuoneessa tsemppaamassa, Koskinen kertoo.

Hämeenlinnalaisen valmistautuminen otteluun ei edennyt parhaimman kaavan mukaan.

Flunssainen Koskinen kävi debyyttimatsinsa kynnyksellä ensiavussa kovien niskakipujen takia. Ilmassa on arvio, että kyse olisi hermopinteestä tai välilevynpullistumasta.

Osteopaatin tekemästä tutkimuksesta selvisi, että Koskisen oikean käden lyöntivoima oli laskenut kolmasosaan.

–En jaksa selitellä ja laittaa tappiota vaivojen piikkiin. Ne ovat osa urheilijan elämää. Edessä on magneettikuvaukset.

Vaikka Koskisen vapaaottelu-ura käynnistyi tappiolla, on hän kokemusta kovempi.

–Seuraavalla kerralla ollaan viisaampia. Ensin laitetaan paikat kuntoon, ja sitten suunnataan salille sorvin ääreen.

Fight Night Finlandin hämeenlinnalainen markkinointipäällikkö Jussi Sintonen kehuu Koskisen tehneen debyytissään miehen työn.

–On kova paikka matsata ensimmäistä kertaa tuhannen silmäparin edessä. Mitään murskajaisia ei tullut. Mikko voi olla ylpeä itsestään, vaikka selkeä jännitys vei mehut miehestä. HÄSA

 

Asiasanat