Uutiset

Ryanairilla lentäviä uhkaa yhtiön historian suurin lakko, joka vaikuttaa satoihin lentoihin

Halpalentoyhtiö Ryanairin henkilöstö kertoo menevänsä lakkoon, joka vaikuttaa satoihin lentoihin. Lakko on suunniteltu pidettäväksi kahden viikon päästä perjantaina 28. syyskuuta. Siinä on mukana sekä lentävää että lentokentällä työskentelevää henkilöstöä Belgiasta, Alankomaista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. He vaativat parempia työoloja ja sitä, että sopimukset perustuvat heidän maansa lakiin, ei yhtiön kotipaikan Irlannin lakiin.

– He ovat luvanneet sopimuksiamme kansallisiksi sopimuksiksi vuoteen 2022 mennessä. Tämä on meille liian myöhään. Haluamme ne vuonna 2019, sanoo Yves Lambot belgialaisesta ammattiliitto CNE:stä.

Ammattiliittojen mukaan lakko olisi suurin yhtiön historiassa.

Ryanair kuitenkin arvioi, että lakko epäonnistuu yrityksessään aiheuttaa liikennekaaos. Yhtiön markkinointipäällikkö Kenny Jacobsin mukaan suurin osa lennoista ja palveluista toimii lakkopäivänä normaalisti.

Viimeksi keskiviikkona Ryanairin saksalaisia lentäjiä ja matkustamohenkilökuntaa oli vuorokauden mittaisessa työnseisauksessa, jonka takia 150 Saksan-lentoa peruttiin.

Elokuussa peruttiin eri maissa pidetyn lakon vuoksi keskellä lomakautta 400 lentoa, mikä vaikutti 55 000 matkustajaan.

Asiasanat