Uutiset

Ryhmänvetäjäksi valittu Antti Kaikkonen: Hallitusovi on viisi senttiä auki

Keskustan ryhmällä on kokousta kokouksen perään. Väki ruotii mojovaa vaalitappiotaan ja hakee evästystä perjantaina esitettäviin hallituskysymyksiin vastaamiseen.
Antti Kaikkonen tarkistutti muiden mukana valtakirjansa tiistaina. Kaikkonen ei vielä kommentoinut, aikooko hän asettua ehdolle keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Kuva: Joel Maisalmi
Antti Kaikkonen tarkistutti muiden mukana valtakirjansa tiistaina. Kaikkonen ei vielä kommentoinut, aikooko hän asettua ehdolle keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi. Kuva: Joel Maisalmi

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi odotetusti valittu Antti Kaikkonen sanoo, että puolueen saaman vaalituloksen jälkeen into hallitukseen ei ole suurimmillaan, mutta kokonaan ovea ei suljeta.

– Hallitusovi ei ole kategorisesti kiinni, varmaan se viitisen senttiä on auki, mutta lähiviikot näyttävät, miten palapeli alkaa muodostua.

Keskusta piti ensimmäisen ryhmäkokouksensa huomattavasti pienemmin voimin kuin aiemmin. Puolue menetti eduskuntavaaleissa kaikkiaan 18 edustajaa. Typistyneessä ryhmässä on kahdeksan uutta edustajaa. Kokonaismäärä on nyt 31.

– Kokous oli tappiosta huolimatta rakentava. Vaikka kokoonpanomme pieneni turhankin paljon, niin meillä taitaa olla aika iskukykyinen ryhmä. Jos joku luulee, että keskusta on katoamassa kartalta, niin hän voi erehtyä.. Aiomme olla aktiivinen porukka salikeskusteluissa, hän totesi.

Ryhmästä ei herunut vielä paljon evästystä mahdollisiin hallitusneuvotteluihin. Ryhmä jatkaa kokoustaan iltapäivällä. Kokousaikaa on varattu myös keskiviikkoaamuun.

– Työntäyteistä on tämä alku.

Kaikkonen sanoo keskustan kunnioittavan vaalitulosta, jonka mukaan sdp suurimpana puolueena aloittaa hallitustunnustelut.

– Perjantaina puheenjohtaja Antti Rinteen johdolla on tulossa kysymykset ja niihin vastataan asiallisesti, kun sen aika on.

Keskustalta tuli jo viime viikolla tiedotteen muodossa pitkä lista niistä asioista, jotka ovat puolueelle kynnyskysymyksiä mahdolliselle hallitustielle.

– Omissa keskusteluissa olemme alkuvaiheessa. Katsotaan nyt, mitä kysymykset sisältävät.

Kaikkoselta kysyttiin tärkeimmistä kynnyskysymyksistä.

– Meille on tärkeää, että aikaansaatu hyvä talous- ja työllisyyskehitys jatkuu. Se on välttämätöntä Suomen kasvun kannalta, ettei sitä nyt sössitä. Sote- ja maakuntauudistus on listalla. Me lähdemme maakuntamallista, joka taitaa olla ainoa malli, joka ei ole karahtanut perustuslakiin. Se ei tarkoita uutta tai ylimääräistä hallintoa, niin kuin jotkut ovat väittäneet. Se korvaa ja purkaakin olemassa olevaa hallintoa paljon.

Edelleen listalla on se, että pienituloiset lapsiperheet ja eläkeläiset huomioidaan.

Keskustelua vaalitappiosta jatketaan iltapäivällä. Jokainen edustaja saa käyttää puheenvuoron ja purkaa tuntojaan.

Omasta puheenjohtajaehdokkuudestaan Kaikkonen totesi, että sen keskustelun aika on myöhemmin.

– Jos kannatusta on, niin ehdokkuutta on vakavasti harkittava. Olen nyt kuulolla. Ei ole kiirettä, koska puoluekokous on vasta syksyllä.