Uutiset

S-ryhmä tarkensi henkilöstöetujaan

S-ryhmä tarkentaa alueosuuskaupoille antamaansa suositusta hallintoneuvostojen jäsenten saamista henkilöstöeduista.

-SOK:ssa tehdyn päätöksen mukaan henkilöstöetuja suositellaan annettavaksi vain hallintoneuvoston jäsenille henkilökohtaisesti, sanoo SOK:n maineesta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Sulo Kolesnik.

Hallintoneuvostojen jäsenten ja heidän perheenjäsentensä saamista henkilökuntaeduista kertoi keskiviikon Aamulehti. Asiasta nousi kohu, koska osuuskauppojen hallintoneuvostoissa istuu monia kansanedustajia ja kunnallispoliitikkoja.

S-ryhmän henkilöstöetuja ovat muun muassa alennukset päivittäis- ja käyttötavaroista, S-pankin korkoetu sekä alennus Automaan myymien uusien autojen hinnoista.

Osuuskaupat ovat tulkinneet ohjeistusta kahdella tavalla: osa niistä antaa henkilöstöedun hallintoneuvostonsa jäsenille ja osa myös hallintoneuvoston jäsenten kotona asuville perheenjäsenille.

Osuuskauppa Hämeenmaa kuuluu niihin alueosuuskauppoihin, jotka ovat ulottaneet henkilöstöedut myös hallintoneuvostojen jäsenten perheenjäseniin.

Toimitusjohtaja Taavi Heikkilä perustelee käytäntöä sillä, että hallintoneuvostojen jäsenet ovat olleet aktiivisesti mukana Hämeenmaan kehittämisessä.

-Henkilöstöedut kuuluvat myös perheenjäsenille. Hallintoneuvoston jäsenten kohdalla toisenlainen ratkaisu olisi absurdi.


Tiedote tulkinnanvarainen

Kolesnik myöntää, että henkilökuntaeduista kertonut tiedote oli tulkinnanvarainen.

-Koska S-ryhmän henkilöstölle myönnettävät edut koskevat myös kotona asuvia perheenjäseniä, osa osuuskaupoista on tulkinnut annettua ohjetta niin, että sama linjaus koskee myös hallintoneuvoston jäsenten kotona asuvia perheenjäseniä.

S-ryhmä on pitänyt henkilöstöedun myöntämistä osuuskauppojen hallintoneuvostojen jäsenille perusteltuna, koska hallintoneuvostot ovat keskeinen osa osuuskauppojen johtamisjärjestelmää. Lisäksi hallintoneuvostojen jäseniä on haluttu sitouttaa käyttämään osuuskaupan palveluja ja hankkimaan näin kokemusta päätöksentekonsa pohjaksi.

S-ryhmän osuuskaupat ovat itsenäisiä osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka päättävät viime kädessä itsenäisesti myöntämistään henkilöstöeduista. (HäSa)