Uutiset

Saana Tattari toiseksi Kankaanpäässä

Hämeenlinnan Ampumaseuran Saana Tattari teki hyvän paluun ampumaurheilun kilparadoille

Hän selvitti tiensä kahdeksantena finaaliin kahdentoista parhaan joukkoon sunnuntaina käydyssä Kankaanpää Openin superfinaalissa karsinasta. Toinen Hämeenlinnan Ampumaseuran ampuja Katariina Laine ei selviytynyt karsinnasta jatkoon.

Finaalissa ammuttiin yksi laukaus kerrallaan ja huonoimman osuman ampunut kilpailija sai varoituksen. Kahdesta varoituksesta ampuja karsiutui kilpailusta pois. Tiukassa finaalissa Tattari sai ensimmäisen varoituksen melkein kilpailun alussa, mutta kunnostautui laukaus laukaukselta kunnes jäljellä oli enää kaksi kilpailijaa: Tattari ja  Kiteen Ampujien Inka Havukainen.

Viimeinen laukaus ratkaisisi kilpailun voittajan, sillä molemmilla naisilla oli varoitus jo alla. Inka Havukainen laukoi viimeisellä laukauksellaan 10,0 ja Tattari 9,3, jolloin voitto ratkesi Havukaisen eduksi. Kolmanneksi sijoittui Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen.

Asiasanat