Uutiset

Saarelainen mantereella

 

Vuosi sitten tähän aikaan Jaana Räisänen toimi hotellijohtajana Sansibarin saarella Tansanian itärannikolla. Valokuvissa rannan palmut piirtyvät auringonlaskun vaaleanpunaista horisonttia vasten.
 
Nyt hän työskentelee Kehittämiskeskus Oy Hämeen kansainvälisen ruokamatkailuprojektin vetäjänä Hämeenlinnassa. Ikkunasta näkyy vaakasuoraan vihmova räntäsade.
 
– Kyllä minä tällaisina aamuina itsekin ihmettelen, että kuinkas tässä näin kävi. Palasin niin sanotusti maitojunalla kotiin, Räisänen nauraa.
 
Hän työskenteli Sansibarilla 1,5 vuotta, mutta oli valmistautunut viipymään paljon pitempään. Paluuseen vaikutti se, että Räisäsen tuolloin kuusivuotias tytär sairastui malariaan, ja hoito Tansaniassa olisi tullut tavattoman kalliiksi. 
 
– Kun Jasmin sairastui, mietin, mitkä asiat elämässä ovat todella tärkeitä. Ratkaisu oli aika helppo tehdä ja niin palasimme Suomeen.
 
Nyt Räisänen asuu tyttärensä kanssa Ojoisilla ja iloitsee siitä, että kahdeksannen kerroksen asunnosta avautuva näkymä tuo edes etäisesti mieleen rannan ja horisontin.
 
Synnytys toi Suomeen
 
Mutta mikä vei pitkään Itä-Suomessa asuneen Räisäsen hotellinjohtajaksi Sansibarille? Tarina alkaa vuodesta 2000, jolloin Räisänen oli saanut maksettua ulkomailla opiskelua varten ottamansa lainat.
 
– Työskentelin silloin opettajan tehtävissä Kuusamossa ja totesin, että nyt on hyvä aika lähteä.
Ensin hän työskenteli hotellinjohtajana Amsterdamissa, mutta sai kutsun Tansaniaan YK:n vapaaehtoisohjelman kautta.
 
Tansaniassa Räisänen kehitti paikallisen hotelli- ja matkailuopiston toimintaa ja työskenteli matkailualan yrityksessä. Sen omisti intialainen liikemiesperhe, jonka leivissä Räisänen oli myöhemmin myös Sansibarin hotellissa.
 
Vuonna 2002 Räisänen palasi Suomeen, mutta etsi uudelleen töitä ulkomailta ja päätyi Malediiveille suuren matkailualan yrityksen koulutus- ja kehityspäälliköksi. 
 
– Se työrupeama päättyi, kun tulin raskaaksi. Mietin synnytyspaikkaa ja puntarissa olivat Intia, Sri Lanka ja Suomi. Loppujen lopuksi ystäväni vakuuttivat minut siitä, että kannattaa palata Suomeen, ja Hämeenlinnaan tulin siksi, että vanhempani asuvat Parolassa, Räisänen kertoo.
 
Länsimainen nainen kuin mies
 
Hänen piti pyörähtää synnyttämässä kotimaassa ja palata saman tien takaisin maailmalle, mutta uutta ulkomaanpestiä ei niin vain löytynytkään.
 
– Työskentelin nelisen vuotta koulutuskeskus Tavastiassa matkailualan opettajana, ja katsastelin samalla työmahdollisuuksia. Kun mitään ei oikein ilmaantunut, otin yhteyttä Tansaniassa tapaamaani intialaispariskuntaan. He olivat juuri laajentaneet bisneksiään Sansibarille, ja niin päädyin sinne.
 
Räisänen kertoo, ettei hän olisi halunnut palata Tansaniaan, jossa vietetyt vuodet eivät olleet helppoja. Sen sijaan Sansibarin saari kiehtoi ensinnäkin siksi, että Räisänen on aina pitänyt saarista ja saarelaisista.
 
– Saarilla on aina omanlaisensa meininki, eristyneet yhteisöt voivat olla tiiviitä hyvässä ja pahassa, mutta minulla on vain hyviä kokemuksia.
 
Räisänen johti Sansibarilla Zanzibar Beach Resort -nimistä kansainvälistä kongressi- ja kokoushotellia. Hän kertoo, ettei törmännyt missään vaiheessa ongelmiin sukupuolensa takia.
 
– Afrikassa ajatellaan usein, että länsimainen nainen on kuin mies. Hän voi tehdä samoja asioita  kuin miehetkin. Sansibarilla myös naisten asema on vahva, naisia on sekä politiikassa että liike-elämässä.
 
Paikallisesta ajattelutavasta kertoo sekin, että Jaana Räisänen oli Sansibarilla joko Mama Jasmin eli Jasminin äiti tai Madame eli pomo.
 
Räisäsen mukaan Sansibarin yhteiskunta ei ole niin hierarkkinen kuin jossain muualla Afrikassa. Eri yhteiskuntaluokkien edustajat voivat sujuvasti keskustella keskenään, mikä ei ole aina tavallista.
 
– Mutta esimerkiksi hotellissa siivooja ei voinut tulla puhumaan suoran minun kanssani enkä minä suoraan siivoojan kanssa, vaan asiat täytyi hoitaa väliportaiden kautta. Heidän sivuuttamisensa olisi ollut nolaamista.
 
Arkea luksuksen keskellä
 
Sansibarilla suurin osa väestöstä on muslimeja, mutta ei tiukan linjan edustajia. Islaminuskoon on vuosisatojen aikana sekoittunut myös aineksia paikallisesta magiasta.
 
– Esimerkiksi hotellin alueella on puita, joissa henget asuvat. Paikalliset eivät suostu kaatamaan niitä ja oksien karsiminenkin edellyttää uhrimenoja. Hotellijohtajana minun piti olla paikalla seuraamassa esimerkiksi lampaan uhraamista.
 
Räisäsen mukaan sansibarilaiset eivät tee yhtäkään päätöstä neuvottelematta tietäjien kanssa, joko aivan avoimesti tai salaa.
 
Vaikka Räisänen työskenteli luksushotellissa, hän huomauttaa, että arki on kaikkialla arkea.
 
– Suomalaiset ystäväni ovat nähneet valokuvia Sansibarilta ja he ovat kommentoineet, että elämä siellä on kuin olisi koko ajan lomalla. Mutta asia ei todellakaan ollut niin.
 
Hotellinjohtajana Räisänen teki pitkää päivää kuutena päivänä viikossa, ja ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta Sansibarilla oli sähköt poikki.
 
– Aiemmista kokemuksista on se hyöty, että asioihin osaa suhtautua. Nautin siitä, että Suomessa kaikki toimii ja asiat tapahtuvat, kuten on sovittu. Afrikassa ei oletakaan, että kaikki hoituu samalla tavalla kuin täällä.
 
Perhe kutistui sadasta kahteen
 
Räisänen liikuttuu, kun hän alkaa kertoa ihmisistä Sansibarilla.
 
– Elän vielä paluun aiheuttamaa kulttuurisokkia. Kun siellä perheeseen kuului 120 ihmistä eli koko hotellin väki, täällä meitä on tasan kaksi. Kaipaan sitä yhteisöllisyyttä.
 
Ei Sansibar kuitenkaan mikään paratiisi ole, suuri osa saaren asukkaista elää köyhyydessä ja lahjonta on laajalle levinnyttä.
 
– Sitä yritetään karsia, mutta se istuu erittäin tiukassa. Esimerkiksi poliiseilla ja virkamiehillä on pieni palkka ja lahjukset katsotaan asiaankuuluvaksi lisäksi siihen.
 
Räisäsellä on nyt reilun vuoden mittainen pesti Kehittämiskeskus Hämeessä. Hän sanoo, että voisi jatkossa hyvinkin suunnata taas maailmalle.
 
– Kun lähdin Sansibarille, myin kaiken omaisuuteni. Kummasti sitä on karttunut taas paluun jälkeen, vaikka olen oppinut, että aika vähällä pärjää. Aina välillä mietin, että mitä tästä on jäänyt käteen. Ei ole omaisuutta, mutta eipä toisaalta ole lainaakaan, Räisänen sanoo nauraen. (HäSa)