Uutiset

Saarinen: Kerholla on oikea suunta

HPK:n liigajoukkueessa kolmatta kautta pelaava Jesse Saarinen on tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen kauden avauksen lähestyessä. Meno harjoituksissa on ollut nousujohteista ja myös harjoitusotteluissa tahti parani loppua kohden.

– Lähdimme tänä vuonna vähän hitaasti liikkeelle, mutta tahti on koko ajan parantunut. Se voi olla valttimmekin tänä vuonna.

– Saimme treenipelijakson päälle vielä voitonkin. Harjoituspeleillä ei tosin ole merkitystä, mutta Pelicansin kohtaaminen oli tällä kertaa aika tärkeä ottelu, sillä nyt ainakin tiedämme, minkälaisen joukkueen kohtaamme liiga-avauksessa perjantaina Lahdessa, Saarinen sanoo.

Saarinen pelasi viime torstain harjoitusottelussa Kerhon uuden kanadalaissentterin, Zach Hamillin, johtamassa kakkosketjussa. Liiga-avaukseen mennessä ketjukaverit saattavat kuitenkin vielä muuttua.

– Katsotaan nyt, minkälaisella kokoonpanolla valmistaudumme ensimmäisen otteluun. Ihan hyvin pelimme pyöri torstainkin miehityksellä. Hamill oli ennättänyt harjoitella kuitenkin vain pari kertaa, mutta esitti pelissä jo ihan hyviä ratkaisuja, Saarinen muistelee.

Saarinen odottaa aiempien syksyjen tapaan kauden alkua jo vesi kiellä.

– Onneksi pääsemme vihdoinkin tositoimiin – sitähän tässä on nimittäin odoteltu. Meillä on muutama mielenkiintoinen kaveri, jolta odotan vahvoja näyttöjä. Muun muassa Eero Somervuoren meno näyttää freesiltä. Hän on kokenut, ammattimainen kaveri, jolla putki liikkuu edelleen lujaa. Marek Viedensky on puolestaan pelaaja, jonka uskon näyttävän parasta osaamistaan kauden vanhetessa, Saarinen pohtii. (HäSa)

Asiasanat