Uutiset

Säätelypuheet toiveajattelua

Kolme vuotta sitten Yhdysvalloissa puhjenneen finanssimyrskyn hyökyaallot heiluttavat jo eurojärjestelmää ja uhkaavat koko valuutan olemassaoloa.

Poliittiset päättäjät ympäri maailman vaativat yhtä ja samaa: rahamarkkinoille on palautettava säätely.

Vaatimuksia on helppo heitellä. Ihan toisen mittaluokan ongelma on itse tempun tekeminen.

Finanssisektorilla on tehty 30 vuotta sitkeää työtä markkinaesteiden poistamiseksi. Pankeilla on valuuttaa ja valtaa, ja ne käyttävät molempia entisen menon varmistamiseen.

Poliittiset päättäjät ympäri maailmaa syövät finanssilaitosten ja niiden etujärjestöjen kädestä. Kuvaavaa oli muun muassa Englannin pääministerin David Cameronin käytös EU:n huippukokouksessa.

Hän ilmoitti, ettei maa ole mukana euroalueen pysyvässä kriisirahastossa. Tämän päätöksen taustalla ovat Lontoossa konttoreitaan pitävät jättipankit. Ne eivät halua pankeille mahdollisesti tulevia vastuita ja rahoitustoiminnan säätelyä.

Samansuuntaisesti puhaltavat poliittiset tuulet rapakon takana. Kun Lehman Brothers meni konkurssiin, presidentti Barack Obama julisti finanssisektorille tiukempaa kuria ja tarkempia säädöksiä.

Mitään merkittävää ei kuitenkaan ole tapahtunut. Wall Streetin pankkiirien jättimäiset lobbauskampanjat purevat. Kymmenen viime vuoden aikana finanssiala on käyttänyt useita miljardeja oman näkemyksensä vahvistamiseen päätöksenteossa.

Jotain kertoo jo lobbarien määrä. Heitä lasketaan olevan tuhansia. Monta kertaa enemmän kuin liittovaltion kongressissa edustajia!

Rahamarkkinoiden vapauttamisen aloitti Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan. Hänen näkemyksensä oli, että esteitä poistamalla rahaa sijoittuu entistä mutkattomammin sinne, missä se tuottaa parhaiten ja luo näin koko kansakuntaan lisää vaurautta.

Reagan uskoi pankkien itsesäätelyyn ja finanssialan moraaliin. Onhan rahamarkkinoiden avainasia luottamus. Sen vaalimisesta lähtee kaikki hyvä.

Todellisuus muodostui kuitenkin Reaganin toiveille ja uskomuksille käänteiseksi. Johdannaismarkkinoilla päästettiin helvetti irti paketoimalla vakuudettomia roskalainoja sijoituskokonaisuuksiksi.

Paketin sisällön monimutkaisuudella ja luottoluokittajilta ostetuilla parhailla mahdollisilla arvosanoilla riskit peitettiin ja kauppa kävi. Myös yliopistojen professorit antoivat rahasta lausuntoja.

Härskeintä oli se, että pankit vielä rahastivat lyömällä vetoa itse kehittämiään roskaluottoja vastaan!

Ennen kuin nämä kaikki järkyttävyydet paljastuivat ja pankit kaatuivat, ehtivät johtajat kerätä miljardeja. Yksin Lehman Brothersin ylin johto kuittasi muutamassa vuodessa miljardin optiot.