Uutiset

Sähköhuolto todellisessa kokeessa

Jo monen vuorokauden ajan jatkuneet paukkupakkaset ovat panneet Suomen sähköhuollon kovalle koetukselle. Vanhat kulutusennätykset on jo lyöty moneen kertaan. Sähkön kokonaiskulutus on 15 000 megawatin luokkaa vuorokaudessa.

Toistaiseksi sähköhuolto on toiminut vailla laajoja häiriöitä. Joitakin paikallisia vikoja on ilmennyt, mutta ne on kyetty korjaamaan nopeasti.

Kotimainen sähköntuotanto ei ole muutamaan vuoteen enää riittänyt huippukulutukseen. Enimmillään voimalaitoksista saadaan 12 500 megawatin tehot irti. Tuolloin on käytössä myös kallis varavoimakapasiteetti ja kaikkia muita laitoksia ajetaan täysillä tehoilla.

Kulutushuipun kärki on kuitenkin nykyisin tuontisähkön varassa. Toistaiseksi energiaa on riittännyt naapureilta, Pohjoismaista, Venäjältä ja Virosta. Pohjoismaissa tuotetaan edelleen huomattava osa sähköstä vesivoimaloissa. Viime syksyn sateet täyttivät vesivarastot, joita nyt juoksutetaan huippukulutuksen kattamiseksi.

Tiukka sähköhuollon tilanne johtuu siitä, että kulutus on vuosi vuodelta kasvanut, mutta uutta tuotantokapasiteettia ei ole merkittävästi viime vuosina rakennettu. Olkiluodossa rakenteilla oleva Suomen viides ydinreaktori on myöhässä ja tulee tuotantoon vasta muutaman vuoden päästä. Sekään ei 1 600 megawatillaan tee Suomesta omavaraista voimantuottajaa.

On ilmeistä, että viimeistään maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen meille ryhdytään tosimielellä puuhaamaan kuudetta ydinvoimalaa. Näin siitä huolimatta, että bioenergian osuus nousee lähivuosina. Sillä korvataan öljyä ja hiiltä, mutta ei vesi- ja ydinvoimaloiden perussähkön tuotantoa.

Energiahuolto nousee varmasti vielä usein esiin käynnissä olevan vaalitaistelun aikana. Näin siitä huolimatta, että kolme keskeisintä puoluetta on jo julkistanut myönteiset kantansa lisäydinvoiman rakentamiseen. Varteenotettavia poliittisia esteitä lisävoimalle ei ole, mutta valtio ei tee investointeja energiantuotantoon. Ne kuuluvat teollisuuden ja voimayhtiöiden reviirille.

Tuotantokapasiteetin ohella myös sähköverkot on pidettävä toimintakunnossa.

Kun tilanne on tämä, haaveet sähkön kuluttajahintojen tuntuvasta alenemisesta on syytä haudata. Investoinnit ovat kalliita ja loppulaskun maksaja on aina sähkön kuluttaja.

Suomen kaltaiselle korkean teknologian maalle häiriötön sähkönjakelu kaikissa oloissa on elintärkeä. Yhteiskunta, elinkeinoelämä, liikenne, ei edes kansalaisten vapaa-ajan vietto suju enää ilman sähköä. Olemme tulleet siitä hyvin riippuvaisiksi emmekä juurikaan kestä pitkiä häiriöitä ongelmitta.

Vaikka kotoista sähköntuotantoa vahvistetaankin uusinvestoinneilla, Suomi on vastakin riippuvainen tuonnista. Sähkömarkkinoita jäykistäviä pullonkauloja on edelleen olemassa ja niistä pitää päästä eroon.

Paluu vanhaan, suojattuihin sähkömarkkinoihin, ei ole mahdollista.