Uutiset

Sähköpeli on valitettavasti menetetty

Selvitysmies Matti Purasjoki varmasti tekee ansiokkaan selvityksen, mutta valitettavasti se johda mihinkään.

Sähkömarkkina on ja pysyy ahneen oligopolistisena, joka häikäilemättä rahastaa entistä enemmän yrityksiä ja kotitalouksia.

Fortum, Pohjolan Voima ja niiden omistama Fingrid sanelevat ehdot ja Mauri Pekkarisen johtama KTM vain kiltisti nyökyttelee.

Valitettevasti sähköpeli kuluttajan näkökulmasta on menetetty.

Valtakunnallista sähköyhtiötä IVO-Fortumia ei olisi koskaan pitänyt yksityistää. Samoin nykyisen Fingridin omistama kantaverkko olisi keinolla millä hyvänsä pitänyt säilyttää yhteiskunnan omistuksessa ja valvonnassa. Tässä Ruotsi ja Norja olivat kaukaa viisaita.

Molemmissa maissa kantaverkon ja suurimman sähköntuottajan omistaa valtio. Kamala virhe tapahtui, kun kansantalouden perushyödykkeen sähkön tuotanto ja jakelu luovutettiin pörssiyhtiöiden avoimen rahastuksen kohteeksi.

Merikaapeli lisäsähkön saamiseksi Venäjältä lisäisi tarjontaa ja kilpailua, mutta sitä Fortum ja Pohjolan Voima ja näiden omistama Fingrid eivät tule sallimaan

Vaikka lisäsähköä Venäjältä erityisesti Ruotsin vähenevän sähkön toimituskyvyn takia tarvitaan entistä enemmän, parin vuoden päästä yli 2 000 MW, Fortum haluaa tuoda ja myydä sitä omilla ehdoillaan. Uusi sähköntuoja United Power olisi myrkkyä niiden kannalta. Fortum ja Pohjolan Voima vastustavat henkeen ja vereen sitä, että sähkön hinta alenisi VTT:n arvioiman kuusi prosenttia Suomessa.

Nyt tarvittaisiin parlamentaarista voimaa, vahva kauppa-ja teollisuusmijnisteri ja ennenkaikkea kova ja päättäväinen uusi Buntta Wahlroos panemaan Fortum ja Fingrid järjestykseen. Fortumissa valtion todellinen määräysvalta pitäisi keinolla millä hyvänsä palauttaa.

Sähköasiakas

Hämeenlinna

Päivän lehti

28.3.2020