Uutiset

SaiPa vei perättäisten päivien avausosan

Lappeenrannan Kisapuisto jäi tällä kaudella jääkiekkoliigassa HPK:lle valloittamattomaksi pelipaikaksi. Sarjan häntäpäähän tällä kaudella monen hyvän kauden jälkeen ajautunut SaiPa oli perjantaina Kerhoa kotonaan parempi numeroin 3–1 (1–1, 0–0, 2–0).

HPK hallitsi peliä pitkiä pätkiä, mutta ei onnistunut saamaan kiekkoa kuin kertaalleen taas hämeenlinnalaisia vastaan mainiosti pelanneen Jussi Markkasen taakse. Kerho meni avauserässä johtoon, kun Petteri Nikkilä ohjasi Niko Kapasen syötön kokeneen maalivahdin ohi.

Kerhon päävalmentaja Antti Pennanen kuitenkin muistutti, että SaiPalla oli ottelussa paljon vieraiden kiekonhallinasta huolimatta lukuisia maalipaikkoja.

– Olen erittäin pettynyt siihen, että annoimme ottelun aikana noin paljon ylivoimahyökkäyksiä. Joukossa oli joku läpiajokin. Paikat, jotka SaiPa sai, olivat huippupaikkoja. Meillä on paljon työtä ja kasvamista edessä, Pennanen arvioi.

Tappion ohella Kerho koki Lappeenrannassa muutenkin kovia. Joukkueen varakapteeni ja luottohyökkääjä Juho Keränen sai ensimmäisessä erässä kiekon ikävästi kasvoihinsa ja joutui jättämään pelin kesken. Kaiken lisäksi kiekko teki sellaista jälkeä, että ensimmäisen kauden kerholainen lienee pelikentiltä pidempään sivussa. Kerta oli jo toinen tämän kauden aikana, kun HPK:n pelaaja saa pahasti kiekon kasvoihinsa. Tällä hetkellä ylävartalovamman takia sivussa oleva kanadalainen Philippe Cornet oli syksyllä viikkoja lasaretin puolella samasta syystä.

HPK:n kanadalaispuolustaja Shane O’Brien pelasi Lappeenrannassa kolmannen pelinsä uudessa joukkueessaan. Tappio tietysti korpesi miestä.

– Saimme ensimmäisen maalin niin kuin varsinkin vieraissa aina haluamme. Emme kuitenkaan saaneet enää toista maalia tehtyä. Vastustaja tuli tasoihin ja sai kolmannessa erässä ylivoiman lopussa toisen maalin. Meillä oli kuitenkin omat paikkamme, mutta tulos ei ollut se mitä halusimme, O’Brien mietti.

Kokenut yli 500 NHL-ottelun puolustaja kehui kumpaakin maalivahtia, vain kertaalleen yllätettyä Markkasta ja kaksi maalia taaksensa päästänyttä Emil Larmia.

– Kumpikin antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Emme oikein nähneet aitiossa, mistä ratkaisumaaliin johtanut jäähy tuli, mutta maali oli ikävä. Tuolla tavalla ei haluaisi koskaan hävitä ottelua.

Henrik Forsberg joutui kovin kevyestä rikkeestä jäähylle kolmannen erän puolivälissä. HPK kesti kaksi minuuttia alivoimaa, mutta SaiPan Tero Koskiranta sai runnottua kiekon toisen kerran Larmin ohi juuri kun Forsbergin jäähy päättyi. Lopullisen ratkaisun kotijoukkueelle teki Matti Järvinen tyhjään maaliin, kun HPK haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

HPK ja SaiPa kohtaavat uudelleen lauantaina kello 17, jolloin pelipaikkana on Kerhon kotihalli Ritariareena. O’Brien odottaa lauantain peliä jo vesi kielellä.

– On hyvä pelata samaa joukkuetta vastaan heti uudelleen. Kaverit ovat tällä hetkellä kopissa tietysti allapäin, koska mielestämme olisimme voineet voittaa tämän ottelun. Nyt meillä on kuitenkin bussimatka kotiin ja sen jälkeen olemme taas kotijäällä. Itse odotan sitä innolla, koska en ole vielä Hämeenlinnassa pelannut. Muutkin pelaajat varmasti mielellään lauantaina taas kotona, O’Brien uskoi.

Jykevää puolustajaa on ajettu Kerhossa rauhassa sisään tositoimiin. Lappeenrannassa mies pelasi vajaat kymmenen minuuttia, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että hän oli kentällä joka toinen vaihto. Joka tapauksessa O’Brien esitykset antavat syyn olettaa, että hänestä on Kerholle tällä kaudella vielä rutkasti apua.

– Pelaaminen tuntuu hyvältä. En voi painottaa tarpeeksi, kuinka hyvin valmennusjohto en tehnyt kanssani joka päivä töitä ja antanut minulle aikaa tulla kuntoon. Myös joukkuekaverit ovat auttaneet kaikessa mahdollisessa, eikä minulla ole muutenkaan HPK:n organisaatiosta kuin hyvää sanottavaa, jääkiekkoammattilainen jakoi auliisti kehuja. HäSa

Katso videoHPK:n maalintekijän Petteri Nikkilän haastattelu osoitteessa www.hameensanomat.fi.

Asiasanat

Päivän lehti

28.1.2020