Uutiset

Sairaanhoitajien lääkärinoikeuksien vastuukysymykset ratkaisematta

Tämän lehden pääkirjoitus hoitajaresepteistä tiistaina 24. elokuuta noudatti linjaltaan samaa asetelmaa kuin lehden kirjoittelu hoitajien muuntokoulutuksesta taannoin. Asia ja uudistukset ovat kannatettavia varsinkin silloin, kun Lääkäriliitto niitä vastustaa.

Molemmat prosessit ovat olleet hoitajataustaisen peruspalveluministerin Paula Risikon (kok.) väkisin vetämiä, uskollisuutta viiteryhmien etujen ajamiseen voi ihailla, vaikka se ei ole pyyteetöntä.

Muuntokoulutuksessa annettiin hoitajille erilliskiintiö lääkärikoulutukseen 5,5 vuoden lisäkoulutuksella. Selvää oli, ettei millään pikakoulutuksella vaihdeta näin tieteenalaa.

Syrjäseutujen lääkäripula ei tästä helpottunut, mutta kyse olikin poliittisen tahdon toteutumisesta. Nyt ministeri Risikko on ajanut hoitajareseptiasiaa ay-politiikan tarpeita tyydyttäen. Viittaukset Ruotsin kokemuksiin ontuvat, siellä hoitajat määräävät lähinnä lääkkeitä, jotka ovat täällä reseptivapaita.

Englannin käytännöt taas ovat erilaisen järjestelmän muokkaamia ja mainitut viitetutkimukset valikoidulla potilasjoukolla. Selväksi on tullut, että poliittinen tahto riittää muutoksen tekemiselle, lausuntokierrokset ovat vain pelkkiä muodollisuuksia. Lääkärinoikeuksiin ja velvollisuuksiin on kuulunut taudinmääritys ja sen mukainen hoito, yhtenä harkittavana lääkehoito.

Nyt tätä kokonaisuutta hajotettaessa tulee vastuukysymyksiä, jotka pitäisi ratkaista. Reseptinkirjoitusoikeuksia jaettaessa pitäisi pyrkiä vähentämään antibioottien käyttöä ja mieluusti myös lopettamaan tarpeettomia lääkityksiä.

Oikeuksien laajentamisella on tietysti työllistävä vaikutus lisäkoulutustarpeineen, juridisine pohdintoineen ja paikallisine järjestelyineen. Potilaiden hoidossa työnjaosta voisi sopia yksinkertaisemminkin.

Juhani Vormula

Riihimäki