Uutiset

SAK: Alkoholin käyttöön liittyvät ongelmat yhä yleisiä monilla työpaikoilla

Työnantajat näyttävät kuitenkin puuttuvan päihdeongelmiin herkemmin kuin viisi vuotta sitten.
Työnantajat näyttävät kuitenkin puuttuvan päihdeongelmiin herkemmin kuin viisi vuotta sitten. Arkistokuva

Töihin tullaan yhä krapulassa tai humalassa liian monella työpaikalla. Tämä selviää Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n tuoreesta kyselystä.

Kaksi kolmesta SAK:laisesta luottamushenkilöstä on kyselyn mukaan kohdannut työpaikallaan alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia.

Yleisimmät ongelmat koskevat krapulassa tai humalassa töihin tulemista, mutta alkoholinkäyttö aiheuttaa myös luvattomia poissaoloja.
Kyselyyn vastasi lähes 850 liiton aloilla toimivaa luottamushenkilöä ja työsuojeluvaltuutettua.

SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring huomauttaa kuitenkin, että vastaukset voivat heijastella pidemmän ajan tilannetta pikemmin kuin nykytilaa.

–  Tähän viittaa epäsuorasti se, että joissakin kyselyn avovastauksissa todettiin työpaikalla olleen aikaisemmin alkoholiongelmia, jotka olivat ajan mittaan vähentyneet. Realiteetti kuitenkin on, että monilla työpaikoilla alkoholin käyttöön liittyvät ongelmat ovat edelleen arkipäivää, hän sanoo liiton tiedotteessa.

Useimmilla työpaikoilla päihdeohjelma, harvemmalla sovittu ongelmien ehkäisystä

Luottamusmiehistä ja työsuojeluvaltuutetuista 76 prosenttia kertoo, että heidän työpaikoillaan on kirjallinen päihdeohjelma tai toimintamalli. Tämä on kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin viisi vuotta sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä.

Lähes kaikissa työpaikkojen päihdeohjelmissa on sovittu hoitoonohjauksesta, ongelmiin puuttumisen tavoista ja ajoituksesta.

Päihdeongelmien ehkäisystä on sovittu hieman harvemmin.

– Pelkkä hoitoon ohjaaminen ei riitä, vaan työpaikoilla pitää olla useampia keinoja päihteidenkäytöstä johtuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Työnantajien pitää kiinnittää erityisesti huomiota ennaltaehkäiseviin toimiin, Haring sanoo tiedotteessa.

Päihteiden käyttö on johtanut irtisanomisiin neljäsosalla työpaikoista

Neljänneksellä työpaikoista päihteiden käyttö on johtanut työntekijän irtisanomiseen. Tämä osuus on pysynyt samana kuin vuonna 2014 tehdyssä kyselyssä.

–  Jos työntekijä päädytään irtisanomaan päihdeongelman vuoksi, on ongelma edennyt jo pitkälle. Työpaikalla on siinä tilanteessa epäonnistuttu ongelman varhaisessa tunnistamisessa ja sen ennaltaehkäisyssä, Haring sanoo.

Työnantajat näyttävät kuitenkin puuttuvan päihdeongelmiin herkemmin kuin viisi vuotta sitten. Tämän vuoden kyselyssä 84 prosenttia luottamushenkilöistä kertoi ongelmiin puututtavan, kun vastaava luku vuonna 2014 oli 75 prosenttia.

Hoitoonohjaukseen on turvauduttu 58 prosentilla työpaikoista, suurin piirtein yhtä usein kuin viisi vuotta sitten.

Kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä kahdeksan prosenttia oli havainnut jonkun olleen työpaikalla huumausaineen vaikutuksen alaisena. Vastanneista 29 prosenttia kertoi omalla työpaikallaan tehtävän huumetestejä.

Asiasanat