Uutiset

Salaisuus pinnan alla

En ole uhrannut elämästäni montaakaan päivää maailman vesistöjen miettimiseen. Paitsi että olen pitänyt itsestään selvänä järviä, jokia ja meriä sinänsä, jostain syystä olen ajatellut myös niiden kunnossapidon ja suojelun hoituvan vaivihkaa.

Onneksi muut kantahämäläiset ovat paremmin hereillä, ja todisteena siitä Hämeenlinnassa aloittaa tammikuussa erityinen Vanajavesikeskus.

Vedellisen omantuntoni herättyä jokunen vuosi sitten olen lohdutellut itseäni sillä, että tavallinen tietämätön maakrapu saa luultavasti aikaan vähemmän tuhoa kuin suuryritykset, jotka ovat valjastaneet meret bisneksilleen mutteivät piittaa seurauksista. Koska suoraselkäisyys maksaa, ovat isokenkäiset mieluiten hiljaa ja toivovat, että kaikki mikä menee pinnan alle, myös pysyy siellä.

Ja paljon sinne totta tosiaan katoaa.

Viime tiistaina esimerkiksi levisi tieto, jonka mukaan ydinjätekuljetuksissa käytetty venäläisalus Severka upposi Kuolan niemimaalla Venäjän laivaston telakan edustalla. Vaikka ydinaluksen ja merenpohjan yhtälö jo yksistään saa niskavillat pystyyn, kuviosta tekee erityisen röyhkeän se, että tietojen mukaan paatti painui uppeluksiin jo pari viikkoa aikaisemmin. Nettijulkaisu BarentsObserverin mukaan asia tuli julki vasta viime maanantaina, kun paikallinen bloginpitäjä kirjoitti tapauksesta.

Telakalla onnettomuutta ei pidetty tiedotteen väsäämisen väärtinä, koska radioaktiivinen jäte oli purettu Severkasta jo ”aikaa sitten”. Vielä 17 vuotta aiemmin ydinjätteitä rahdannut laiva on heidän mielestään täysin puhdas.

Ympäristöjärjestöillä ja naapurimaiden viranomaisilla saattaa olla asiasta toinen näkemys.

Kun Finnjet karautettiin Intian länsirannikolle purettavaksi kesällä 2008, tuntui, ettei oikeus toteudu. Murisin vastuuttomasta laivayhtiöstä ja purkajien epäinhimillisistä työoloista kaveripiiriini kuuluvalle merimiehelle, joka huvittui hiljaisesta raivostani silminnähden.

Hetken kuunneltuaan mies kysyi, tiedänkö, millainen laivojen loppu on perinteisesti ollut. Niinpä tietenkin: tulppa pois ja jää hyvästi. Näissä murhenäytelmissä kapteeni veneilee rantaan todennäköisesti ensimmäisten joukossa.

Pahoin pelkään, että merillä tapahtuu paljon enemmän katastrofeja kuin mistä media, ja siten suuri osa ihmisistä, tulee koskaan kuulemaan. Silloinkin kun tietoa tulee, on otsikoiden oltava kissan kokoisia, jottei tapaus huku läkähdyttävällä tahdilla päivittyvään uutisvirtaan.

Kolumnin otsikko on lainattu vuonna 2000 ensi-iltansa saaneelta trilleriltä, jonka hyytävyys saa jopa raavaan miehen vääntelehtimään pelosta. Kuten elokuvissa yleensä, myös tuossa tarinassa salaisuus lopulta selviää ja jännitys laukeaa.

Tosielämässä harva mysteeri ratkeaa parissa tunnissa ja hyssyteltävää syntyy jatkuvasti lisää. Siksi en uskalla edes arvailla, mitä merten ja järvien pohjamudista paljastuu vielä ennen omia lopputekstejäni.

Päivän lehti

6.4.2020