Uutiset

Salamyhkäistä hillahulluutta

Pohjoisen ihmisen mielestä etelän kesästä puuttuu jotain. Yöt eivät ole samalla lailla valoisia etelässä kuin ne ovat lähempänä napapiiriä, sääskiä on vähemmän ja laajamittainen hillahulluuskin loistaa poissaolollaan.

Lappilainen hillahullu koluaa luottosuonsa jo kesäkuussa, kun hilla kukkii. Säitä tarkkaillaan erityisen huolella, sillä pienikin halla voi tuhota kesän herkkusadon yhdessä yössä. Naapurin kanssa kukinnan onnistumisesta voi keskustella, mutta turhan tarkkaan ei kukaan paljasta omia apajiaan.

Heinäkuun helteessä hilla kypsyy. Koko kesän säätä analysoinut hillahullu osaa jo vuosien kokemuksella laskelmoida, koska on oikea aika lähteä etsimään kypsää saalista, mutta siitä ei vahingossakaan huudella muille. Hillaan lähdetään totta kai jo aamuyöstä, ja jokainen pyrkii liikkeelle ainakin pari tuntia aikaisemmin kuin naapuri edes herää. Ja jottei naapuria vahingossa herättäisi, liikkeelle täytyy lähteä vähin äänin. Tarvittaessa autoa voi vaikka työntää ensimmäiset sata metriä, ettei lähinaapurustossa kukaan herää ja hoksaa, että nyt se yksi on jo menossa suolle.

Hillakausi ja heinäkuun helteet tuntuvat kulkevan käsi kädessä. Senkin takia suolle on syytä suunnata ajoissa. Kun aurinko paahtaa taivaan täydeltä ja paarmoja on seurana enemmän kuin tarpeeksi, ei jängällä paljon yli puolen päivän hulluinkaan hillamaanikko jaksa. Hyvältä apajalta saa jo aamupäivässä sen verran hyvän saaliin, että kotiinkin malttaa palata. Tai sellaisen tarinan naapuri ainakin kuulee.

Pohjoisen asukkien lisäksi myös etelän ihmiset ovat hillojen perään. Hulluus on levinnyt ainakin niiden keskuuteen, jotka tapaavat kesäisin käydä Lapissa. Sanomattakin lienee selvää, ettei etelän vares tiedä yhtä hyviä apajia kuin paikalliset. Onneksi lappilaiset ovat avuliaita ja kertovat turistille auliisti, että se hyvä suo löytyy sieltä sen kieroon kasvaneen männyn takaa, kun olet ensin kävellyt sen kuivuneen ojan vartta kolme kilometriä.

Alkuasukas hakee omat kultamarjansa paikasta, johon ei turhaan tarvitse patikoida. Joutaa joutilaammat turistit hakea marjat kauempaa, jos sinne tänä kesänä on muutama hilla vaikka sattunutkin tulemaan.

Hyvä hillasuo on hillahullulle kuin raha pankkitilillä. Se, että kertoisi suon sijainnin jollekin, on melkein kuin jakelisi pankkikorttinsa tunnuslukua. Kuka nyt sellaista tekisi. Salaisuuden varjelemiseksi ovat kaikki keinot sallittuja. Tietyillä seuduilla liikkuu heinäkuisin yllättävän paljon vihaisia karhuja.

Kokemattoman hillastajan perusvirhe on lähteä hakemaan suomarjoja liian kaukaa. Miksi ajaa ensin satoja kilometrejä kohti pohjoista ja sitten vielä patikoida kilometri kaupalla päästäkseen suon laitaan, jossa ehkä saattaa kasvaa muutama hilla? Vähemmälläkin pääsee. Hilla ei ole lappilaisten yksinoikeus, vaikka hillahulluutta ei kovin etelässä laajamittaisesti tunnetakaan. Löytyy niitä hilloja täältäkin. Vaan tiedättekö mistä?

Hyvä hillasuo on hillahullulle kuin raha pankkitilillä.

Päivän lehti

4.8.2020