Uutiset

Salolle täysi pistepotti Vanajanlinnasta

Karkkilan UA:ta edustava Juha Salo otti pitkän harppauksen kohti kuudetta ralliautoilun suomenmestaruuttaan lauantaisen Vanajanlinna-rallin voitollaan.

Varman ajon reitillä tehnyt Salo sai pistejohtoonsa lisäapua Lammin UA:n Matti Rantaselta, joka nosti hienolla viimeisten erikoiskokeiden kirillään itsensä yleiskilpailun kakkoseksi neljän sekunnin päähän Salosta. Mestaruuspisteissä toisena oleva Joonas Lindroos jätettiin hämäläisteillä kolmanneksi ja piste-ero Saloon venähti 19 pisteeseen.

Kokeilukisa sai kehut

Vanajanlinna-ralli oli reitiltään normaalia sm-kilpailua lyhyempi. Erikoiskokeille kertyi pituutta vain 32 kilometriä. Lähes poikkeuksetta kehuja saaneeseen kokeiluun toivottiin jatkossa lisää ek-kilometrejä, muuten kaikki oli kuljettajien mielestä hyvin.

-Ihan ok kisa tämä oli. Reitti oli lyhyt ja ytimekäs ja kokeiluna tämä oli hyvin toimiva. Tiet olivat vauhdikkaita ajaa ja muutama tiukempi tilannekin matkalle mahtui, summasi kisaa voittaja Salo.

Rallin aikataulu hieman venähti kun eräs kilpailija osui ojan väärällä puolella sijainneeseen sähkökeskukseen.

-Näille viivytyksille ei kukaan mahda mitään, ne ovat osa tätä autourheilua, kuittasi Salo.

Rantanen vertyi kovaan loppukiriin

Kolmantena kilpailun tauolle ajanut Rantanen kärsi tauon jälkeisellä ek:lla kypäräpuhelimien temppuilusta ja joutui tykittämään reilun kahdeksan kilometrin pätkän ilman nuotteja. Sisuuntunut Rantanen rykäisi sitten toisella kertaa ajetulla samalla ek:lla peräti 2,8 sekunnin pohja-ajan.

-Tulos tai ulos, tuumi Rantanen maalissa .

-Päätin, etten päästä Joonasta helpolla ja vetelin menemään sillä vauhdilla kun pääsin. Mietin, että menköön auto vaikka metsään, mutta periksi en anna.

Tiukka loppurutistus nosti Rantasen neljällä sekunnilla ohi Lindroosin.

-Hieman pettynyt olen tähän kakkospaikkaan. Voittoa tänne tultiin hakemaan, jatkossa kansainvälisiin kisoihin keskittyvä Rantanen tunnusti.

Huhut kuiskivat että 30-vuotias Rantanen neuvottelisi Citroenin WRC-autoa itselleen elokuiseen Neste-ralliin.

-On neuvotteluissa toki mukana muitakin merkkejä, toppuutteli lammilainen.

Riihimäen UA:n Kari Ali-Rantala ajoi myös hyvän kisan ollen lopputuloksissa kuudes.

Lammin Heikki Westerlund kuskasi itsensä leppoisasti kilpailun 11. sijalle ja jätti sijaa huonommaksi Turengin Ari Laivolan neljän sekunnin erolla.

Mänty kaksivetoisten ykkönen

Kauhajoen UA;n Marko Mänty piiskasi autonsa hurjaan vauhtiin kantahämäläisteillä. Kahdesta pyörästä raapivalla ajokillaan Mänty pisti vauhdillaan monta nelivetokuljettajaa ihmettelemään.

Kirkkaaseen luokkavoittoon reilun kymmenen sekunnin erolla kaasutellut Mänty olisi ollut aikansa puolesta yleiskilpailun kymmenes.

-Kaksi viimeistä erikoiskoetta sopivat minulle hyvin. Onneksi seuraava SM-kisa ajellaan kotikulmillani Lapualla, tuumi onnellinen Mänty maalissa.

Pitkään kärkipaikkaa kaksivetoisissa havitellut Myrskylän Andreas Amberg jäi lopulta luokan kakkoseksi ja Espoon Jaro Kinnunen kolmanneksi.

-Urani paras SM-kilpailu. Oli aivan mahtava päivä, sanoi kaikkea muuta kuin pettynyt Amberg maalissa. (HäSa)