Uutiset

Sama vanha Trackers

Tänä keväänä tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun hämeenlinnalainen joukkue nousi salibandyliigaan. Trackersin liiganousu ratkesi Loviisassa, kun Markus Heinämäen maali päätti jännityksen ja laukausi hämeenlinnalaisriemun.

– Olihan se hieno päivä, kun paikalla oli paljon hämeenlinnalaisia faneja. Pelin jälkeen vietettiin hieno ilta, Heinämäki muisteli.

Lauantaina Elenia-areenassa nähtiin hieno tapahtuma, kun Trackersin ja Rurun jälkeläinen Steelers kunniotti liiganousua järjestämällä hyväntekeväisyysottelun liiganousijoita vastaan.

– Tämähän oli melkein samanlainen juttu kuin nousu. Ennen peliä oli tunteikas hetki, kun juteltiin ja muisteltiin vanhoja. Tämä peli näytti, että porukassa on aika paljon sisua, vaikka kaikki eivät edes enää pelaa. Loistava jengi, Trackersin nestori hehkutti.

Trackers tosiaan näytti lauantaina, että vaikka ikää tulee, eivät taito ja taistelutahto katoa mihinkään. Joukkue voitti nuoren Steelers-joukkueen 8–7. Vanhat parrat johtivat ottelua parhaimmillaan 7–2 ja kesti lopulta nuorempien lopun paineen.

– Peli meni kyllä hyvin, ja tapahtuma oli kaikin puolin hieno. En tiedä kaverista, mutta ainakin me vedimme ihan täysillä ja tuossa on tulos. Kaikki varmaan näkivät, ettei peli ole ihan kokonaan muistista hävinnyt ja porukka on pitänyt itseään kunnossa. Taistelutahtoa meiltä on aina löytynyt, muistutti Mikael Mantila.

Mantilan voi huoletta nostaa Trackers-legendaksi. Hän pelasi seurassa 5. divisioonasta ja salibandyliigaan asti, joten miehellä on perspektiiviä kertoa, miksi juuri kymmenen vuoden takainen joukkue oli liiganousun tasoa.

– Tuolla porukalla oli tietty henki ja tänäänkin nähtiin, että vaikka kunto ei ole kaikkein kovin, on joukkue täynnä hemmetin lahjakkaita urheilijoita ja pelaajia. Jalka ei ehkä liiku, mutta kivi pysyy lavassa ja kaverit löydetään. Erityisen hyviä pelimiehiä.

Trackers saatetaan nähdä jatkossa vielä jollain kokoonpanolla yhdessä.

– On vähän puhuttu, että tästä voisi jonkinlaisen perinteen tehdä ja joku ikämiesporukka kasata. Kahta vaile kaikki taitavat jo mahtua ikämiehiin.

Trackersin kokoonpanossa oli toki lauantaina nykyisiäkin liigapelaajia eli maailmanmestarit Mika Savolainen ja Juho Järvinen. Järvinen tuli Trackersiin aikanaan Lammilta 1. divisioonaan.

– Heti kun kuulin, että tällaista peliä aletaan kasata, olin valmis tulemaan mukaan. Oli tosi hieno nähdä jätkiä. Kymmenen vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta, sillä kopissa lensi yhä ihan samanlainen läppä kuin aina ennenkin. Tämä oli huikea jengi, jonka joukkuehenki oli ainutlaatuinen, Järvinen paljasti.

Hän siirtyi Trackers-vuosiensa jälkeen kestomenestyjä SSV:hen, jossa menestystä on tullut roppakaupalla.

– Trackers on itselleni tärkeä. Pelasimme nousun jälkeen hienoja kausia Iittalassa, eikä Helsinkiin ollut helppo lähteä, maalitykki myönsi.

Steelersin nykyjoukkueen valmentaja Jani Järvinen pääsi rokottamaan suojattejaan. Hän teki lopulta ottelun voittomaaliksi jääneen Trackersin kahdeksannen maalin.

– Ei saa puolustella omia, mutta kyllä me aloimme tällä viikolla aika kovaa harjoitella. Juoksimme vielä perjantaina rappusia, mutta toisaalta juoksin niitä minäkin. Meidän kymmenvuotisnippu on hieno. Osa ei ole pelannut viiteen vuoteen, Savo ja Juho pelaavat vieläkin liigaa ja jotkut tahkoavat alasarjoja. Itse en ole pariin vuoteen pelannut, mutta kokeilin harjoituksissamme torstaina. Silloin tuntui, että mitähän tästä tulee, Järvinen nauroi.

Steelersin ensi kauden joukkueeseen julkistettiin tilaisuudessa kovia vahvistuksia, kun nuorten maailmanmestari Ville Lastikka ja Timo Johansson tekivät jatkosopimuksen. Pitäisiköhän vanhasta Trackersistakin houkutella muutama pelaaja Divariin.

– Kooma (valmentaja Karo Kuussaari) sanoi pelin aikana, että yhden kesän harjoittelulla pärjäisimme vieläkin tällä nipulla Divarissa. En tiedä, onko se ihan niin. Meillä oli hyvä joukkue, ja tänään saamme fiilistellä vanhoja juttuja ja saunoa yhdessä, Järvinen sanoi.

Steelersin kantaviin voimiin kuuluva Sami Saarinen pelasi ensimmäiset miesten pelinsä Trackersissa.

– Noilta pelaajilta olen oppinut aika paljon. Tänään taas näki, kuinka paljon se joukkue taisteli. Se on ihailtavaa. Tiedossa oli, että esimerkiksi Miksu (Mantila), Jani Blad ja Jouko Honkanen ovat tuossa pelissä aina hyviä, eikä se heiltä koskaan mihinkään katoa. Se on kunnioitettavaa, Saarinen kehui. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic