Uutiset

Samoojat kunnostaa Kalattoman tukkikämpän

Lopen Samoojat odottaa kärsimättömänä, että talkooporukka pääsee kunnostamaan Kalattoman rannalla Kalamajaa.

– Meillä on kunnan kanssa kymmenen vuoden vuokrasopimus. Me kunnostamme ja hoidamme paikkaa, jota vuokrataan halukkaille, kertoo Lopen Samoojien puheenjohtaja Sisko Keskitalo.

Kunta osti UPM:n yli 60 vuotta vanhan tukkikämpän 100 000 eurolla ja päätti antaa paikan hoidon Samoojille. Samoojat on laatinut Juhani Kurjen johdolla kunnostushankkeen ja odottaa nyt EU-tukirahapäätöstä.

Kalamajalla on komea hirsikämppä, rantasauna laitureineen ja grillipaikkoineen, vaja ja maakellari. Sähköjä, kaivoa, vesi-johtoa tai viemäriä ei ole, joten niiden vetäminen on nyt edessä.


Talkootyö pudottaa hintaa

-Kun kilpailutimme työt, tarvittava summa jäi 50 000 euroon. Siitä odotamme EU-tukea runsaat puolet, seura maksaa osan ja työtä tehdään talkoilla, Sisko Keskitalo sanoo.

Kämpän kunnostus alkoi jo viime vuonna, jolloin väki kokoontui siivoamaan ja korjaamaan saunaa sekä järjestämään vajaan hyvät tilat Samoojien latukoneelle ja muille tavaroille.

-Kattoja on pesty sammaleista, sisätiloja kuurattu, verhoja ommeltu ja tehty puita pinoon. Työtähän tässä riittää, mutta on meitä tekijöitäkin.


Ylellisyyksiä kartetaan

Kun myönteinen tukipäätös saadaan, saapuu Kalamajan pihamaalle kaivinkone. Vesijohdon ja viemärin asennus alkaa. Likavesiä varten kaivetaan pihamaalle imeytyskenttä, jonka päällä pelataan aikanaan lentopalloa. Puhdasta vettä varten on jo katsottuna kaivolle paikka.

-Hienouksia tai nykyajan kesämökiltä vaadittavia mukavuuksia emme tänne laita. Tärkeintä on tehdä sen verran kunnostuksia, että juhlien, leirien ja yöpymisten järjestäminen onnistuu. Keittiön laho lattia uusitaan. Kun sähkö ja vesi saadaan sisään, asennetaan myös uusi tiskipöytä ja hella. Lämmin vesi on yhä kannettava saunalta.

Lopen Samoojat otti Kalattoman Kalamajan hoitaakseen, kun oli juuri menettänyt vuosikymmeniä ylläpitämänsä Rajalan kämpän. Vuokrasopimus kunnan kanssa päättyi, jolloin kunta päätyi vuokraamaan Rajalan metsästysseurakäyttöön. Samoojat on ollut jo pari vuotta ilman tukipaikkaa.


Tukipiste vaeltajille

Kalattoman Kalamajaa kysellään jo syntymäpäivien, rippijuhlien ja muiden perhejuhlien käyttöön. Kun kämppä viimeistään vuonna 2013 valmistuu, sitä vuokrataan yhtä hyvin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin erilaisten juhlien, tapahtumien ja virkistyspäivien pitopaikaksi.

-Kämppä on mainiolla paikalla Poronpolun reitistöjen ja Luutasuon Samon varrella. Kun saamme pian rakennettua tänne laavun, sinne voivat pysähtyä kaikki alueella ulkoilevat vaikka ruokailemaan nuotion äärellä, Sisko Keskitalo sanoo.

Lopen Samoojat tunnetaan seurana, joka on voimalla mukana järjestämässä vuotuista Poronpolun vaellustapahtumaa, mutta hoitaa myös vaellusreitistöä ja pitää auki talvisia retkilatuja.(HäSa)

Päivän lehti

24.1.2020