Uutiset

Sanna Pietiäisen unelma elää

Sanna Pietiäinen on vuoden odottanut tätä hetkeä.

– Välillä tuli jo sellainen olo, että tuleekohan tästä yhtään mitään, Pietiäinen huokaa.

Odottaminen kuitenkin kannatti. Vaikka laulajan uusin levy Unelmat elää odotti vuoden julkaisuaan, levyltä lohkaistu single Joku muu ylsi heti Radio Suomen soittolistan ykköseksi.

Pietiäisen neljännen levyn on tuottanut Esa Nieminen.

– Esa antoi minulle kasan demonauhoja, joita kuuntelin. Kaikki Esan valitsemat laulut olivat todella hyviä. Sanoin hänelle, että näistä on tosi vaikea valita. Esa sanoi siihen, että on tässä töitä tehtykin. Hän oli kuunnellut minua varten ainakin 100 demolevyä ja valinnut parhaat päältä, Pietiäinen hymyilee.

Unelmat elää on toinen Pietiäisen levy, jonka tuottajana Nieminen on.

– Esa on todella hyvä. Kun äänitimme levyä, Esa pidätteli minua. Tapanani on antaa mennä, tykkään huutaa täysillä. Kannatti uskoa Esaa, sillä lopputulos on hyvä.

Ei mikään humpan riemuvoitto

Uudella levyllä Pietiäinen on erityisen mieltynyt Sinikka Svärdin teksteihin. Yksi biisi on myös Petri Munckilta.

– Se on hirmu hyvä.

Pietiäinen määrittelee, että levy on kuunneltavaa musiikkia, jonka tekstit voisivat koskettaa erityisesti nelikymppisiä naisia.

– Mikään humpan riemuvoitto ei ole kyseessä. Se on ehkä sellaista aikuispoppia, tangoprinsessaksi vuonna 1997 kruunattu laulaja nauraa.

Jokioisilla asuva Pietiäinen odottaa innolla, mitä uusia työmahdollisuuksia uusi levy tuo tullessaan.

– Toivottavasti tulee keikkoja.

Pietiäinen on laulanut ammatikseen kymmenen vuotta. Viime vuosina hän on kuitenkin keskittynyt kotihommiin – erityisesti hoitamaan 3-vuotiasta nuorinta tytärtään.

– Nyt on oppinut ottamaan aikaa. Lapset ovat tärkeä juttu.

Pietiäinen on suunnitellut, että sitten kun laulaminen ei enää maistu hyvälle, hän haluaisi opettaa populaarilaulua. Yläasteen ja lukion opettajana työskennellyt Pietiäinen sanoo, että muutamia lauluoppita käy silloin tällöin.

– Se on tosi palkitsevaa, kun näkee, kuinka oppilas edistyy. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020