Uutiset

Säpinä kokoomuksessa kasvaa: Harkimo paljasti viimein, milloin kertoo ratkaisunsa

Kokoomuksessa on nyt kova säpinä.

Kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harry Harkimo aikoo kertoa ensi viikon torstaina, lähteekö hän mukaan puolueen puheenjohtajakisaan vai ei. Harkimo kertoi Lännen Medialle, että ratkaisu on jo kypsynyt.

Urheilulehti kertoi maaliskuussa, että Harkimo olisi lähdössä kilpaan. Harkimo kommentoi tuolloin STT:lle, että hän on saanut pyyntöjä lähteä ehdolle, mutta ei ole vielä miettinyt asiaa.

Sisäministeri Petteri Orpon (kok) odotetaan kertovan tänään, lähteekö hän haastamaan kokoomuksen istuvaa puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Alexander Stubbia.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on jo kertonut olevansa ehdolla.

Kokoomuksen puheenjohtaja seuraavalle kaksivuotiskaudella valitaan Lappeenrannassa kesäkuussa. LM-HäSa