Uutiset

Sarlin Race Team avaa ovet suurelle yleisölle

Moottoriurheilu on välineurheilua. Hyvällä kalustolla on helpompaa menestyä kuin huonolla. Jos ajaja osaa ajaa ja tuntee lisäksi hyvin tekniikan, sekä parhaassa tapauksessa osaa luoda uutta, puhutaan jo huippu-urheilijasta.

Janakkalassa Punkan kylässä sijaitsee jopa maailman mittakaavassa erikoinen liikeyritys. Harvinaisia osia myyvä ja valmistava kilpatalli on monien harrastajien mielestä todellinen karamellikauppa.

Yrittäjä Kalle Sarlin on arvostettu autourheilun ammattilainen. Aktiiviurheilijasta jäähdyttelijäksi siirryttyään Sarlin on keskittynyt autojen tekniikkaan. Toistaiseksi viimeisimmän kilpailunsa Sarlin ajoi vuonna 2007.

Sarlinilla on rata-autoilusta neljältä eri vuosikymmeneltä lukuisia suomenmestaruuksia, Pohjoismaiden mestaruus, sekä cup- ja merkkiluokkamestaruuksia. Sarlin on alusta asti suunnitellut ja rakentanut itse kilpakalustonsa.

– Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta. Koska asumme täällä Suomessa hankalien matkojen takana, huomasin jo varhain, että itsellä pitää olla hyvä varasto erikoisosia. Jos on halua tehdä asioita paremmin, on tärkeää etsiä oikeita tavaroita ympäri maailmaa, Sarlin taustoittaa.

Pian Sarlin Race Teamin valmistamat tai eri mantereilta hankkimat erikoistuotteet alkoivat kiinnostaa muitakin harrastajia. Toisinaan oma auto jäi kesken, kun kilpakumppanit ostivat janakkalalaiseen navettaan kerätyt osat.

Työllistävä vaikutus

Moottoriurheilun työllistävää vaikutusta ei usein ymmärretä. Sarlin on kuitenkin onnistunut itsensä lisäksi tarjoamaan leivän kolmelle osaajalle.

– Joskus on tiukempaa, joskus menee paremmin. Parhaimmillaan liikevaihto on ollut miljoona euroa. Nyt hiljaiseen aikaan näillä samoilla koneilla ja laitteilla, joilla on tehty kilpa-autojen osia, tehdään myös alihankintatöitä teollisuudelle, Sarlin kertoo.

Oma kilpailukokemus on tärkeä kivijalka Sarlinin liiketoiminnassa. Erikoisen teollisuuden haaran innovatiivisuutta on vaikea oppia kirjoista. Luovuus ja mittava kilpailumenestys luo vankan pohjan osaamiselle. Monille tosin kova meriittilista näyttäytyy myös pelotteena.

– Monella asiakkaalla on aluksi iso kynnys tulla tänne. Ehkä joku pitää minua jalustalla, vaikka ei kuuluisi pitää. En minä mikään Ron Dennis ole. Moni kilpa-ajaja tulee kaverin tai kaverin kaverin kanssa ikään kuin tunnustelemaan, kunnes heistä sitten tulee asiakkaita. Ja monista asiakkaista on tullut hyviä ystäviä näinä vuosina, Sarlin muistuttaa.

Maariansillanlenkissä sijaitseva paja esittelee lauantaina kilpakalustoa ja alan erikoistuotteita kello 10–17. Sarlin paljastaa, että vieraat voivat päästä hypistelemään jopa F1- ja WRC-autojen osia.

Ahveniston hiillostus harmittaa

Kalle Sarlin sanoo, ettei halua politikoida, mutta yksi asia häntä harmittaa.

– On surkuhupaisaa katsella, mitä Ahveniston moottoriradasta kirjoitetaan. Se on hieno urheilukeskus, jolla on upea historia. Se on aikanaan rakennettu kaupungin ulkopuolelle, mutta vähitellen kaupunki on kasvanut sen ympärille. Silti minusta ihmisten pitää sopeutua rataan, Sarlin miettii.

– Olen käynyt hirmu monella radalla eri puolilla maailmaa ja niistä iso osa on samanlaisia kaupunkiratoja, Sarlin vertaa. (HäSa)

Asiasanat