Uutiset

Sarnan aika alkoi tappiolla

Hämeenkaaressa nähtiin yllättävän tiivistunnelmainen ja jännittävä naisten lentopallon Mestaruusliigan ottelu maanantaina, vaikka lopputuloksella ei ollut kummallekaan joukkueelle mitään merkitystä. Vierailija Pislaploki sai viisieräisestä kamppailuista lopulta paremman spurtin omiin liigan karsintapeleihinsä kuin kotijoukkue HPK tuleviin pudotuspeleihinsä.

HPK:sta onnistuivat yleispelaaja Riikka Tiilikainen sekä keskitorjujat Roosa Laakkonen ja Laura Pihlajamäki. Myös Marina Skender jäi tehoissa plussan puolelle, sen sijaan Martina Konecnan ilta oli synkempi.

Tiilikaisella on vihdoin alkanut peli kulkea pitkän loukkaantumisjakson jälkeen. Hän itsekin sanoi olevansa omaan peliinsä ihan tyytyväinen.

– Pikkuhiljaa tuntuu, että jotakin alkaa löytyä. Mutta voi olla, että kausi loppuu, ennen kuin pääsen parhaimpaan kuntoon.

Sarna toi rauhallisuutta

Runkosarjan viimeistä ottelua Tiilikainen kuvaili kovin ailahtelevaiseksi. Uuden päävalmentajan Teemu Sarnan oppeja ei hänen mukaansa vielä ehtinyt kovin paljon kentällä näkyä.

– Pallot pomppivat puolin ja toisin. Mutta kun meillä oli hyviä hetkiä, ne olivat tosi hyviä. Teemun valmennus ei vielä yhdessä päivässä varmaan paljon tuntunut, mutta kyllä hän toi yleistä rauhallisuutta peliin.

Sarna pohti, että aika saattaa loppua tällä kaudella kesken, jotta hän saisi joukkueesta oman näköisensä. Hän näki kuitenkin HPK:n pelissä paljon hyvää.

– Häviäminen harmittaa totta kai, mutta Pislaploki ansaitsi voittonsa. Aika unessa välillä olimme. Valopilkkuja oli vastaanotossa ja torjunnassa. Ja Riikalle (Tiilikainen) täytyy antaa erityismaininta, hän on noussut sitkeästi alhaalta ylös.

Pudotuspeleihin valmentaja haluaa kuusikkoonsa ennen kaikkea lisää tasaisuutta.

– Sitä pitää lähteä treeneihin tekemään. Luotan, että aika riittää ja kun puolivälierät alkavat, olemme entistä tasaisempi joukkue.

Riskisyöttöjä ja virheitä

Tilastojen mukaan HPK ja Pislaploki olivat melko tasaväkisiä vastustajia toisilleen. Kerholle valoa toivat torjuntapisteet, joita napsivat eniten Laakkonen ja Pihlajamäki. Sen sijaan omia virheitä, etenkin syöttöhasseja tuli runsaasti. Osittain asia selittyy sillä, että molemmat valmentajat olivat rohkaisseet pelaajiaan yrittämään vaikeita syöttöjä mokaamisen uhallakin.

– Painotimme hyvää syöttöä ja syötön vastaanottoa, ja riskisyötöt sallittiin. Toisessa erässä vastaanotto oli hukassa, mutta onneksi viidennessä erässä se taas löytyi. Kun HPK:n syöttö kulki, olimme vaikeuksissa, ja kun meillä kulki, HPK oli vaikeuksissa, Pislaplokin valmentaja Olli Nenonen summasi.

Hyökkäyspuolella Pislaplokista erottui yhdysvaltalainen yleispelaaja Kelsey Black. Hänet myös palkittiin parhaana pelaajana. Lisäksi libero Outi Immonen esitti näyttäviä puolustuksia etenkin viidennessä erässä. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020