Uutiset

Saros taas tuki ja turva

Tappara ei tunnu tällä kaudella saavan jääkiekkoliigassa voittoa HPK:sta. Tiistaina Kerhon voitto Hakametsässä vaati maalivahti Juuse Sarokselta loistopelin. Saros torjui Tapparaa vastaan HPK:n 2–1 (1–0, 0–0, 0–1) -voitossa 65 minuutin aikana 35 kertaa ja nollasi vielä kolme kotijoukkueen voittomaaliyritystä.

– Tämä ei ollut meiltä mikään paras peli, mutta onneksi löysimme avaimet voittoon asti. Omaan suoritukseeni olen ihan tyytyväinen. Pelaaminen tuntui hyvältä. Pystyin nauttimaan siitä, ja silloin pelaaminen on aina kivaa, Saros jutteli pelin jälkeen.

Juha Metsola selvisi Tapparan maalissa 20 torjunnalla.

HPK meni ottelussa johtoon vain 55 sekunnin pelin jälkeen. Zach Hamillin löysi syötöllään Petteri Nikkilän, joka tälläsi kiekon ohi Juha Metsolan. Kerhon johti piti kolmannen erän alkuun ennen kuin Henrik Haapala tasoitti. Voittomaalikilpailussa ainoa onnistuja oli HPK:n puolustaja Craig Schira.

Ei tolppaa lähemmäksi

HPK oli parhaimmillaan ensimmäisessä erässä. Kaksi seuraavaa Tappara kuitenkin vei ja HPK oli vaikeuksissa. Silti Kerhon 2–1-johtomaali oli kolmannessa erässä lähellä, mutta Saku Salmisen laukaus kilahti tolppaan.

– Kyllä pelaajat harjoituksissa osuvat tolpan sijasta maaliin. Nyt se pitää saada siirrettyä vielä peliinkin. Joku kirous meillä on ollut päällä, kun kolme pistettä on aika monessa pelissä kiertänyt, maalivahti mietti.

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonenkin huomasi Saroksen hyvät pelit, ja maalivahti valittiinkin Leijonien ensi viikolla Ruotsiin tuplamaaotteluihin matkaavaan joukkueeseen.

– On totta kai kiva päästä mittamaan taas omaa tasoaan isojen poikien kanssa, Saros sanoi.

Peli menee hitaaksi

Kerhon päävalmentaja Pasi Arvonenkaan ei ollut tyytyväinen omiensa esitykseen avauserän jälkeen.

– Se oli vielä hyvää tekemistä, mutta sen jälkeen lopetimme kamppailupelaamisen ja samalla luistelu hävisi. Emme pääseeet enää irtokiekoille ja toisaalta hävisimme niitä suunnattomasti. Oman pään lähtömme pitää käydä videolta läpi. Pyöräytämme hyvin herkästi vielä takaisinpäin, jolloin pelaaminen menee hitaaksi. Tappara paineisti ja sai hyviä riistoja ja maalipaikkoja, Arvonen sanoi.

Arvonen muistutti, että Kerholla oli kolmannessa omat paikkansa.

– Pääsimme ampumaan neljä kertaa tyhjää maalia kohden ja joka kerran meni ohi. Viimeistelyyn pitää saada tarkkuutta.

Saros keräsi ansaitusti päävalmentajankin kehut.

– Hän torjui meille voiton ja piti hyvin pystyssä. Saros oli kentän paras pelaaja.

Arvosen mukaan Saroksen vahvan perustason taustalla on hyvä pää.

– Taso tulee harjoittelun kautta ja viimeinen 20 senttiä eli pääkoppa on Juusella kunnossa. Juuse menee koko ajan eteenpäin, eikä ole pelannut oikein yhtään huonoa peliä, vaan taso vain paranee koko ajan. Mentaalipuoli on iso juttu, päävalmentaja muistutti.

HPK jatkaa liigapelejään torstaina kotiottelulla Rauman Lukkoa vastaan. Lukko-ottelun lisäksi Kerho kohtaa vielä ennen maajoukkuetaukoa lauantaina Helsingissä HIFK:n. HPK on sarjassa yhdentenätoista. Ilves on viimeisellä pudotuspelipaikalla Kerhoa kaksi pistettä edellä, mutta yhden pelin vähemmän pelanneena. (HäSa)

Asiasanat