Uutiset

Sata kiloa keskisormella

Kalle Rauhamaa osallistui 11. kerran järjestettyihin sormikoukun MM-kisoihin Hämeenkoskella tyynen rauhallisesti. Mies veti heti ensimmäisellä yrityksellään 104,8 kiloa ja pääsi omaan tavoitteeseensa.

-Tavoitteeni oli päästä jonkin verran yli sadan kilon, Rauhamaa totesi.

Kärköläläinen Rauhamaa on ennenkin kokeillut sormikoukkulaitetta, mutta ei aivan viime vuosina. Sen kummemmin hän ei ole treenannut, jos kaukalopalloa, lätkää, salibandyä ja pesäpalloa ei lasketa mukaan.

Rauhamaan mukaan MM-kisat oli ihan normaalia lauantaipäivän viettoa kavereiden kanssa, ei macho-meininkiä.

Kosken VPK:n järjestämissä sormikoukkukilpailussa vedetään ensin sormella konetta vastaan ja kahdeksan parasta pääsevät loppukilpailuun mittelemään toisiaan vastaan.

Sormikoukkulaitteen on kehittänyt Jukka Savolaisen edesmennyt serkku.

-Serkku innostui kehittelemään laitetta, kun hän luki hämeenkoskelaisesta voimamiehestä Väinö Siltalasta, joka eli sata vuotta sitten. Siltala oli kauhea sormikoukkuvetäjä. (HäSa)

Päivän lehti

5.4.2020