Uutiset

Sateenkaariväen Pride keräsi ennätysmäärän ihmisiä Helsinkiin – lähemmäs 100 000 ihmistä osallistui kulkueeseen

Helsingissä järjestettävä Pride-kulkue on kerännyt jopa lähemmäs 100 000 ihmistä. Asiasta kertoi Helsingin poliisi Twitterissä.

Poliisin mukaan Helsingin keskustan kulkueessa oli osallistujia selvästi enemmän kuin viime vuosina.

Sateenkaariväen kulkue lähti Senaatintorilta ja päätyi Kaivopuistoon, jossa juhlinta jatkuu iltaan.

Kulkueeseen osallistui muun muassa eri ministeriöiden, puolueiden ja järjestöjen edustajia sekä ulkomaisia diplomaatteja.

Pride-kulkue on vuosittain järjestettävän Pride-viikon kohokohta. Sen järjestää Helsingin Seta.

Translain muuttamista vaaditaan

Kulkueessa ja muutenkin Pride-viikolla on pidetty esillä transihmisten oikeuksia. Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo luonnehtii, että kyseessä on yksi merkittävimmistä ihmisoikeusongelmista Suomessa ja translaki pitäisi muuttaa kiireellisesti.

– Ongelmat ovat hyvin tiedossa, mutta poliittista tahtoa ei ole. Nykyisen hallituksen aikana Suomi on ottanut takapakkia. Suomi ei uudista translakia tämän hallituksen aikana, Tarjamo sano.

– Ihmisoikeuskysymykset ovat kuitenkin niin tärkeitä, että ei ole väliä, onko jokin asia hallitusohjelmassa vai ei. Toivon pääministeriltä johtajuutta.

Nykyinen translaki on vuodelta 2003. Tarjamon mukaan suurimpia ongelmia siinä on se, että transihmisiltä vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä.

– Lisääntymiskyvyttömyys rikkoo ihmisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen ja samalla pakottaa ihmiset valitsemaan oman sukupuolen tunnustamisen ja perheen perustamisen välillä, Tarjamo kertoo.

Suomi on saanut kritiikkiä asiasta muun muassa kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä. Lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on myös muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Tarjamon mukaan koko lain keskeisenä periaatteena tulisi olla itsemääräämisoikeus: juridinen sukupuoli pitäisi erottaa lääketieteellisestä sukupuolen korjaamisesta.

– Ihminen itse tietää sukupuolensa. Siihen ei tarvita pari vuotta kestävää psykiatrista diagnosointiprosessia.

Tarjamon mukaan sukupuolen oikeudellisen muuttamisen tulisi olla mahdollista myös alaikäisille.