Uutiset

Satoja vuosia vanha maailmanperintökohde Shurin linna tuhoutui tulipalossa Japanissa

Linna on kuulunut Ryukyun kuningaskunnan symbolisiin rakennuksiin. Linnan tarkkaa rakennusajankohtaa ei tiedetä.
Linna on kuulunut Ryukyun kuningaskunnan symbolisiin rakennuksiin. Linnan tarkkaa rakennusajankohtaa ei tiedetä. Kuva: EPA

Japanissa Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Shurin linna on tuhoutunut suurilta osin tulipalossa, kertovat paikalliset viranomaiset.

Jopa 600 vuotta vanhan linnan kolme päärakennusta ovat tuhoutuneet. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Sammutustöihin on osallistunut jopa 100 pelastustyöntekijää. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa.

Shurin linna sijaitsee Okinawan saarella. Linna on kuulunut Ryukyun kuningaskunnan symbolisiin rakennuksiin. Linnan tarkkaa rakennusajankohtaa ei tiedetä, mutta sen uskotaan olleen käytössä jo 1400-luvulla.

– Olemme menettäneet symbolimme, Nahan pormestari Mikiko Shiroma totesi toimittajille.

Hän lupasi, että kaupunki pyrkii kaikin tavoin selviämään palosta ja sen aiheuttamasta jälkipyykistä.

Eräs paikallinen asukas puolestaan kuvaili oloaan Japanin yleisradioyhtiö NHK:lle ontoksi.

– Tämä on surullista. Tätä on vaikea pukea sanoiksi.

Vielä varhain aamulla tuhojen laajuutta ei täysin tiedetty. Aamuyöllä paikallinen televisiokanava näytti, kuinka liekit nielivät linnan rakennuksia. Tuli levisi nopeasti tiilikattoa ja rakenteita pitkin.

Iso osa linnasta tuhoutui toisen maailmansodan aikana, mutta sittemmin symbolista rakennusta oli restauroitu huolellisesti.